Tapasin tuossa raitilla yhden vanhan kamuni. Kovasti alavireiseltä vaikutti. Kysyin, mikä mättää?  Korvat  luimussa kertoi minulle ruokahaluttomuudestaan. Ei maistu parhaatkaan einekset. Väsyttääkin aina. Aamulla, ellei heräisi, niin luulisi olevansa kuollut.  Kaveri jatkoi kertomustaan: Hänellä ei ole pienintäkään halua ottaa mitään kontaktia nahkamooseksiin, eikä edes narttujen perät kiinnosta. Haukkua hän ei ole viitsinyt päiväkausiin, vaikka syitä olisi ollut lukemattomia. Depisdroppia hän oli jo harkinnut itselleen. Kyllä. Tein diagnoosin välittömästi; joulun jälkeinen masennus on iskenyt kaveriin.

Mutta mistä moinen olotila johtuu? Kaveri kertoi, että kaikki alkoi 25.12. Joulupäivänä siis. Outoa… Tapahtuiko silloin jotain erityistä? Ei, kun ei tapahtunut mitään! Ei yhtään mitään! Kahtenakymmenenäneljänä edellisenä aamuna hän oli astellut omistajansa kanssa joulukalenterin ääreen. Yhdessä he olivat jännityksestä tärissen avanneet yhden luukun. Luukun sisällä oli ollut herkullinen keksi, jonka kaveri oli saanut heti aamutuimaan nauttia. Enää näin ei ole tehty. Pelkkää tylsyyttä ja makupalattomuutta tämä nykyinen elämä. Voi ei. Kaveri oli ehtinyt 24:n päivän aikana ehdollistua kalenterin tarjoamiin herkkuihin ja nyt , kun kaikki luukut on avattu, iski hänelle pahimman luokan tyhjyyden tunne. Suoranainen onttous.

Ehkä mummon tapa availla joulukalenteria ei olekaan pöllömpi… Kun vetäisee kaikki namit samana iltana, niin siitä tulee ehkä fyysisesti hivenen raskas olo hetkeksi, mutta välttyypähän tältä jouluaaton jälkeiseltä  henkiseltä lamaannukselta.

terkuin Paavo