Pitkästä aikaa istahdin sanomalehden ääreen. Ja paljon oli taas kaikkea mielenkiintoista luettavaa.

”Mummot riehuivat junassa”. Ei onneksi ollut minun mummoni. Mutta en ihmettelisi, vaikka olisi ollutkin. Se on tuo saapumiserä tuollainen vähän ärhäkämpi luonteeltaan. Minun mummoni on junassa häiriköinnin sijaan viime aikoina valitellut selkäänsä. Vanhuuden vaivoja mitä ilmeisemmin. ”Mahtak ol noidannuoli”, hän tuossa yhtenä päivänä pohti. ”Ei ne omias ammu”, lohdutti Karvakäsi.

Löytyi toinenkin mielenkiintoinen otsikko: ”Mökkipeleistä suosituin on tikanheitto”. On varmasti melkoinen tömähdys, kun tikka osuu tauluun. Heitetäänköhän sitä samaa tikkaa uudestaan ja uudestaan vai onko sitä varten varattu monta tikkaa..? Ja nokka vai pyrstö edellä? Pitääpä kysyä mummolta. Tiedätkö muuten, mitä tulee, kun risteytetään haikara ja tikka? Lintu, joka koputtaa ovelle tuodessaan vauvan.

Josta pääsemmekin sujuvasti seuraavaan aiheeseen. Turun Topinojalla haikaraemo muni pesäänsä toukokuussa 2025 melkoisen määrän munia, joista kuoriutui yksi pienokainen. Tänä vuonna pesintä ei onnistunut lainkaan, joten turhaa on nahkamoosesten jatkossa ihmetellä vähäistä syntyvyyttä. Ei nimittäin toimi kotiin kuljetus entiseen malliin.

Ei helskata! Mitä ihmettä! Kehitteillä on kiroileva robotti-imuri. Imuri on vasta konseptiasteella, mutta sen mahdollisesta tuotannosta on jo sovittu alkuperäisen tuotteen valmistajan kanssa. Huutoa kuuluuisi joka kerta, kun sensori aistisi imurin törmänneen johonkin. Ihan turha keksintö. Saman saa, kun laittaa teinin imurin varteen.

Siinä tämän kertainen sanomalehtikatsaukseni. Tiesittekö muuten (tämänkin sanomalehdestä luin), että Turussa on tämän kesän hitti ollut makkarapehmis. Makkarapehmis! Luultavasti jotain, mitä vain åborginaali  voi keksiä. Makkarasta tulkin mieleeni tämä tositarina: Kaksi makkaraa on uunissa ja toinen poksahtaa kuumuudesta. Ehjänä säilynyt makkara ilkkuu: ”Heikoin lenkki”. Mitä mummooooo!?

Mukavaa kesän jatkoa!

t. Paavo Oiva Veikko

Eläimenä olo ei vaadi mahdottomia. Ohessa oleva kuvakin sen jo kertoo. Komeutta ja vahvaa persoonaa ja siinä se.

Mutta sitten on niitä sellaisia, jotka ovat ihan siinä rajalla, että ovatko ne kehityksessään edenneet sille tasolle, että ansaitsevat edes tulla kutsutuksi eläimeksi… Tai niitä, joita voit kutsua vain säälistä eläimiksi. Haluatte varmasti esimerkin näistä? No, kissat!

En muista, että olisin pitkään aikaan avannut teille sydäntäni kissoista, noista nurkissa kuseksivista galaksin kamalimmista kiusankappaleista. Mummo on tainnut estellä. Pitää sitä epäasiallisena keskustelun aiheena. Mutta nyt on pakko tilittää. Karvakäsi kertoi, että Mazdan konepellillä on raapimisjälkiä, jotka ovat tulleet kissan kynsistä. ”Ei helskata”, minä huusin ja muistutin miestä, miten tuottoisaa bisnestä voisi tehdä muokkaamalla mokomista zombeista karvanoppia autoihin.

Kyllä meikäpojalta vaan leikataan kynsiä aika ajoin, vaikka en niitä mihinkään epämääräiseen vandalismiin olisi käyttämässä. Ja sitten on näitä epeleitä, joilla kynnet ponnahtavat esiin kuin Wolverinella ja ei ole KLP:tä heillä. Ai, mikä on KLP? No, kynsien leikkuupäivä tietenkin. Ikävä päivä. Hyvin, hyvin ikävä päivä.  Mitä mummoooo!? Annan tietysti leikata, koska ei ole sitä itsemääräämisoikeutta. Vieläkään.  

t. Paavo Oiva Veikko

Moikka!

Mitäkö ystävilleni kuuluu näin kesän kynnyksellä?

Onko mummo ystävä? Ei kai, mutta kerronpa kuitenkin. Mummo oli pään magneettikuvauksessa ja radiologi kertoi naiselle, että ”Ei täällä näy mitään!” Olisiko nyt tuota varten tarvinnut MRI-kuvaukseen mennä, kun minä ja Karvakäsi olisimme osanneet tuon heti kertoa. Mitä mummooooo!?

Boris, hiljainen meditoijamme,  on vihdoinkin löytänyt rauhan ja asettunut pysyvään hiljaisuuden retriittiin. Hän on kuuroutunut. Ikä kai tehnyt tehtävänsä. Mitä tämä Boriksen kuurous sitten käytännössä merkitsee? No, esimerkiksi sitä, että minun on aina tönäistävä häntä, että nyt lähdetään tiellä liikkujoita hakkumaan tai että "Huhuu  Boris, jääkaapin ovi aukesi!". Boris ei kai itse oikein kuurouttaan tiedosta. On vain tyytyväinen, että vihdoinkin muut ympärillä ymmärtävät olla hiljaa..

Hilma oli taas kerran syödä itsensä hengiltä. Hänen elämänsähän on nyt yhtä juhlaa, kun Ihanairmeli on siirtynyt sormiruokailuun. Silloin tällöin sattuu jotain tipahtamaan. Mutta eilen tipahti viinirypäleen puolikas. Eikä tuollainen Hilma-heiveröinen paljoa tarvitse, kun jo seuraukset ovat vakavat. No, viidennellä oksennuskerralla se rypäle onneksi tuli ulos ja narttu tokeni. Kysyin Hilmalta, mitä hän tapauksesta oppi: ”Samalla kakomisella sitä olisi kokonaisenkin rypäleen oksentanut”.

Kevätterveisin Paavo

Mitäkö tiirailen? No Vapun tuloa tässä odottelen. Toivottavasti ei ole Vappu Pimiä.. Häntä olen nähnyt aivan tarpeekseni televisiossa.

Vitsi, vitsi.

Kyllähän minä tiedän, että vappu ei ole mikään ruumiillinen olento. Ja jos luulitte, että ohittaisin tämän vapun muistelematta tragediaani, niin olette täysin väärässä. Sukuelimenihän silvottiin vapun aattona vuonna 2018  ja sen seurauksena ei pullan laittaminen uuniin (tiedätte mitä tarkoitan, vink vink) enää meikäpojalta onnistu.

Millainenkohan pikku-Paavo olisi ollut, jos minulle olisi annettu mahdollisuus sellainen alulle laittaa? Olisikohan hänelläkin Kape Aihis-hiukset? Kävin hiljan parturissa ja mitä meinasi nainen tehdä? Leikata hiukseni! Ei helskata!  Se on nimittäin melkoisen ihana tunne, kun tuuli tuivertaa hiuksia ja sivusilmällä huomaa narttujen ihailevat katseet! No, sen vain minä ja Aihisen Kape tiedämme.

Tiedättekö muuten, että Ihanairmeli on noussut jaloilleen? Niin ne nahkamoosesten pennut tuppaavat jossakin vaiheessa tekemään. Ihanairmeli on alkanut myös maistua huomattavasti monipuolisemmalta. Suupielissä on milloin mitäkin makua. Saisinko olla tästä tietoinen? En todellakaan! Irmelin naaman nuoleminen on ehdottomasti kiellettyä. Vaikka siis tämän tarjoamani palvelun vastaanottaja olisi itse siihen hyvinkin suostuvainen. Joskus ihan tuputtaa itseään nuoltavaksi. Mutta hänen itsemääräämisoikeutensa on aivan yhtä huonoissa kantimissa kuin minunkin. Eli sitä ei ole.

Mitä te aiotte vappuna tehdä? Pitää hauskaa tietysti.. Minullehan tämä on surun päivä, jolloin muistelen menetettyjä kiveksiäni. Nauttikaa te, joilla ne vielä on! Nostakaa malja niiden kunniaksi, mutta muistakaa olla varovaisia vahvempien päihteiden  kanssa, jotta saatte huomennakin herätä kulkuset tallella!

Mukavaa vappua! t. Paavo

Oletko ihmetellyt, missä olen piileskellyt. Katso kuvaa. Näyttääkö siltä, että olen ollut kirjoituskunnossa?

No, nyt varmasti säikähdit, että kylläpä on huonossa hapessa Perämetsän poika.. Mutta ei hätää.  Olen tuosta kyllä fyysisesti toipunut. Henkinen puoli on vielä vähän niin ja näin.

Mikä minut sitten tuohon jamaan sai? Veivät minut hammaslääkäriin! Mielipidettäni ei tuttuun tapaan kysytty, vaikka odotushuoneessa jo tajusin, millaisesta paikasta on kyse. Ehdotin nopeaa exit-toimintoa, mutta minua ei kuultu. Ääntä pidin kyllä, sen voitte uskoa. Siitä se ei kiinni jäänyt.

Kuten aiemminkin on käynyt, minun ei tarvitse olla kuin muutama minuutti siinä hoitopöydällä ja pian minua alkaa jo pyörryttää. Onko se se hammaslääkärin tuoksu vai mikä, mutta jokin siinä vie minulta kerta toisensa jälkeen jalat alta. Ei hyvällä tavalla jalat alta, kuten kaunis narttu voi viedä, vaan tämä heikotus on toisenlaista.  

Nukahdin. Ei olisi kannattanut. Kun heräsin, verinen kuola valui suustani. Olivat ilman lupaani poistaneet minulta tuiki tärkeää purukalustoa. Ja sen sijaan, että olisivat sanoneet minulle kuten mummo sanoo: ”Paavol o niimpal nätit helmihamppat”, sanoivat, että hampaistoni ei ole parhaassa mahdollisessa iskussa. Voi helskata! Eikö tuon kaltainen arvostelu ole epäkohteliastakin?

P….a olen syönyt ja joskus jotain muutakin epämääräistä, kuten hiiren raatoja tms., mutta en mitenkään voi uskoa, että parodontiinia olisin suuhuni ottanut. Kuulostaa aivan liian eksoottiselta minun makuuni. Mutta sellainen siellä suussani kuulemma oli. Ja sitä nyt sitten yritämme sieltä pois häätää.

Karvakäsi on ottanut elämäntehtäväkseen jynssätä hampaitani. Ei tunnu kivalta. Mieti ihan itse, miltä tuntuisi, jos joku työntäisi sormensa, jossa lisäksi kuminen harja, suuhusi? Lieneekö hygieenistäkään?  Mitä mummooooo!? Miten niin? Tietysti olen tarkka hygieniastani. Se, jos joskus nuolen peräpäätäni on ihan eri asia.

No, mutta näillä mennään.

Terveisin Paavo

Kerroin Borikselle, että seuraan facessa Barbie-nimisen nartun päivityksiä ja Barbiella on 67 cm:n pituinen häntä!

”Vai niin”, Boris mutisi huultensa raosta. Häntä kun ei häntä liiemmälti kiinnosta (huomasithan sanaleikin?).

Mutta tuo häntäjuttu sai meidät kuitenkin miettimään koiramaailman kehonkuvia laajemminkin..

Aloimme kehitellä siinä olohuoneessa, pakkasta paossa maatessamme, hauskoja ajatuskuvioita siitä, miten Luoja on ottanut muovailuvahaa käsiinsä ja alkanut suunnitella erilaisia yksityiskohtia koirille.

Siinä on monenlaista prototyyppiä tehty.. Hutejakin. Niin kuin esimerkiksi (sensuuri iski). Ja sehän se vasta hauskaa on ollutkin, kun hän on muotoilun lisäksi alkanut yhdistelemään kuhunkin kroppaan sopivia luonteita. Ihan vitsillä heitti sitten chihuahualle ja pitbull-terrierille saman persoonallisuuden.

Tai kun hän on luonut kultaista noutajaa, niin ihan vaan kettuillakseen antoi sille sellaisen luonteen, että vaikka frisbeen heittäisi sadattaviidettäkymmenettä kertaa, niin tämä tyyppi hakee sen aina uudestaan ja uudestaan, eikä tajua kyseenalaistaa homman järkevyyttä vielä siinä vaiheessakaan.

Mäyräkoiraa luodessa ote vähän lipesi Luojan kädestä ja muovailumassa venyi selän kohdalta vähän ylimittaiseksi. Asian olisi tietysti voinut korjata, mutta Luoja mietti, että mitä suotta. ”Vähän pitkä selkähän tuolle tuli, mutta vähennetään jalkojen pituudesta, niin eiköhän se sillä sitten kompensoidu?”

Shar peista tuli vähän ryppyinen. Mutta onko se sittenkään täysin pilalla? Nahkakin jäi vähän löysälle, mutta eipähän ala heti kiristää. Vähän noissa shar pein nahan poimuissa tulee olemaan hoitamista, mutta joskus nyt vaan käytännöllisyydestä pitää tinkiä.

Ja ainahan joukossa pitää myös muutama nudisti olla. Aina tulee olemaan itsensä paljastajia. ”Otetaanpa tuolta tyypiltä karvat kokonaan pois. Vai jättäisikö sittenkin hiukan päähän? Ja hännän päähän! Mikä vitsi! Tämä ei kyllä ole reilua, tiedän sen itsekin, mutta annetaanpa tälle tyypille vielä samat ihoriesat, jotka annoin ihmisellekin; ihottumat, finnit ja auringonvaloherkkyys.”

Blondeilla on hauskempaa! Sen tiesi Luojakin ja päätti, että pitäähän sitä vähintään yksi blondikin joukkoon saada. Jos ei muuta niin silmän iloksi. Tehdään bichon frise! Miksi muuten bichon frise juoksee sänkyä ympäri? - Hän yrittää saada unen päästä kiinni.

Perämetsän mummo tarvitsee jotain erityistä. Erityistä erityiselle naiselle! ”Nyt tehdäänkin sellainen koira, että on niin fyysiset kuin henkiset ominaisuudet kohdillaan. Sellainen täydellisyyttä hipova komistus.. Hupsista! Siitä tulikin Paavo!”

Boris sanoi, että hän arvasi, että pitäähän minun taas alkaa leuhkia. No, niin pitää!

t. Paavo

Oletko joskus epäillyt joulupukin olemassaoloa? Älä enää epäile. Voin kertoa sinulle, että kyse ei todellakaan ole satu -tai taruolennosta, sillä hän kävi meillä! Tuossa istui olohuoneessamme muina henkilöinä. Minua alkoi tosissaan jännittää, että pitävätkö ne kiltteys-kyselyt paikkansa ja mitä vastaisi mummo, jos joulupukki tätä asiaa häneltä tiedustelisi: ”Onko täällä kilttejä mummoja?” Ettei vain sortuisi nainen kaiken muun lisäksi vielä valehtelemaankin. Mutta ei, ei kysynyt pukki sitä. Ja arvaa miksi? Mies oli vaiennettu. Maksettu hiljaiseksi. Ai, mistäkö tiedän? Näin, kun Karvakäsi sujautti joulupukille setelin käteen tämän lähtiessä. En nostanut meteliä lahjuksen vastanotosta. Vaikka mieli teki. Ajattelin, kuten luultavasti Karvakäsikin, sopiessaan joulupukin kanssa, että tiettyjä kysymyksiä vältetään, että se saattaisi olla joulurauhan säilymisen kannalta viisainta.

t. Paavo

Tontut ovat kyllä pahimpia urkkijoita ja lavertelijoita, joita tiedän! Luulevat olevansa eräänlaisia salaisia agentteja, joiden tärkeääkin tärkeämpi tehtävä on vakoilla mininahkiksia ja armotta ja säälittä ilmiantaa pomolleen, herra joulupukille, pikkuisten pienimmätkin rikkeet.

En ole päässyt vilkaisemaan tuollaista tonttujen kirjaa. On se sen verran salamyhkäinen opus. Mutta olen kuullut kerrottavan, että kirjaan tehtäisiin merkintöjä siitä, onko pentu ollut kiltti vai tuhma. Ja että lahjoja saisi sitten sen mukaan, paljonko on rukseja kiltteyden kohdalla. Jos rukseja jostain syystä on huomattavasti enemmän ”tuhma”-otsakkeen alla, lahjoja tulisi vain minimaalinen määrä.

Valhe! Iso, iso valhe! Olen tutkinut asiaa ja voin faktana teille kertoa, että todellisuudessa lahjojen määrä on kiinni vanhempien varallisuudesta. Tuloeroista. Vai oletko todella uskonut, että joulupukki ne lahjat toisi? Ei, pukki toimii vain välikätenä tässä hommassa. Usko tai älä, pentujen vanhemmilla on sormensa pelissä siinä, saako joku minielävä lahjoja runsain mitoin vai saako hän niitä vähän maltillisemmin.

Mutta mitä tapahtuu joulun jälkeen mininahkisten tavatessa toisensa? Siellä sitten verrataan saatuja lahjoja keskenään. Miksi helskatassa pahin kiusaaja ja huligaani, Pekka, on saanut satojen eurojen edestä leluja ja Pentti, joka on ollut koko vuoden ystävällinen ja avulias aivan kaikille ihmisille ja eläimille, sai vain kolme pakettia? Ja niissäkin yhdessä oli villasukat. Kannattaako kiltteys?

Hei te kaikki, joilla on pentuja, pliiiis, älkää puhuko tuollaisia kiltteys- ja tuhmuus -asioita pikkuisille. Paljolta pahalta mieleltä säästyttäisiin. Pekka ansaitsee tietää, että hän saa lahjoja vain siksi, että hänen omat vanhempansa ovat sulkeneet silmänsä tosiasioilta. Ja Pentti voisi katkeruuden sijaan todeta joulun jälkeen, että ihan reilu ja oikeudenmukainen mies tuo joulupukki sittenkin on ja Pentti jatkaisi hyvien töiden tekoa edellen.

OIKEIN IHANAA JA LÄMPÖISTÄ JOULUN AIKAA TEILLE KAIKILLE. RAPSUTELKAA TOISIANNE!

t. Paavo Oiva Veikko ja hänen mummonsa

Mummolla on hyvin rumia sanallisia ilmaisuja siitä, miten minä ajoittain käyttäydyn.  Mitäkö hän sanoo? No, esimerkiksi, että ”Paavo o ain ihol". No, tuo oli vielä ihan kohtuu siedettävästi sanottu. Mutta mitä ajattelette, jos oma naisenne sanoisi teille: ”Paavo o mukana ko peräpukama!” Niinpä. Ei hyvältä tunnu. Joskus mummo on sanonut niinkin ilkeästi kuin että "Paavo on ko perskärpäne".  Kiitos vaan tästä käytökseni perusteellisesta analysoinnista. Minkä minä sille teen, että tunnen oloni niin helposti yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, jos vaikkapa katoat hetkeksi olohuoneesta keittiöön. Mistä minä tiedän, ettet ole häipymässä lopullisesti… tai menossa jääkaapille? Läheisriippuvainenko? Pitääkö olla huolissaan?

t. Paavo

Se on nyt sitten todistettu, että Hilmalla on hyvä sydän. Kävi siellä ultrassa. Jollakin valelääkärillä varmasti. Vai sanoisitteko hyväsydämiseksi tyyppiä, joka vie puruluunkin toisen suusta? Pientä läppävikaa hänellä kuulemma on. Sen tiesinkin. Hilu heittää kyllä ehdottomasti kehnointa läppää meidän porukassa.

Ihanairmeli täyttää yhden vuoden ja Hilu tuotiin meille ”pois alta”. Kerroin Hilulle, miten juhlien jälkeen lattiat yleensä pursuavat herkkuja. Juhlissa on aina mukana vähintäänkin yksi tyyppi, joilla lusikka ei löydä oikeaan aukkoonsa ja hupsista. Hilu tajusi, että hänet on huijattu mummolaan. Nyt pitää mykkäkoulua. Mitä mummoooo!? Ai, nukkuu.

Oletteko muuten katsoneet telkkarista Pentuliveä? Mietin, herättääkö ohjelma Hilussa surullisia feedbackkeja, sillä hänen omat pentunsahan huostaanotettiin. Hilu eli tuolloin sitä villiä nuoruuttaan, johon eivät pikkuiset oikein sopineet. Mutta ei, ei tuo Hilua haitannut. Narttu ei korvaansa lotkauttanut pentujen vikinälle: ”Vaihdettaisko  kanavaa!” 

Mukavaa viikonloppua teille! Lähden Hilun viereen päikkäreille. Huonokin unikaveri on parempi, kuin ei unikaveria ollenkaan. Tuonhan lausui jo Immanuel Kant aikoinaan. Vai oliko se Aristoteles..?

t. Paavo