Valtakunnallista Koiranpäivää juhlitaan vuosittain 24.4. Tänä vuonna, vuonna 2019,  teemana on koiran tarina. Koiranpäivänä tuodaan esille vastuullisen koiran hankinnan tärkeyttä ja kannustetaan ihmisiä jakamaan tarinoita koiransa kotiutumisesta sekä yhteisestä arjesta.

Laitamme mummon kanssa tähän blogi-muistoja parin vuoden takaa. Ajasta, jolloin hesan jäbästä tuli pönde!

keskiviikko, 17. toukokuu 2017

Minun mummoni

Vajaa kaksi viikkoa sitten, 6.5.-17, tapahtui seuraavaa: Rauhallisen iltapäiväni Helsingin Itä-Pakilassa keskeytti sanat: "Oiii, voi ku noi ova ihani! Kyl ne sit ova piäni! Olik ne ny kolmeviikkossi?" Se oli minulle vieras ääni ja mitä kieltä se oikein oli? Makasin tuolloin kaikessa rauhassa kolmen veljeni ja yhden siskoni alla. Oli suoraan sanottuna vähän tiukat oltavat, joten kun minua alettiin kaivaa pinon alta, niin se olikin itse asiassa aikamoinen helpotus. Raotin silmiäni ja näin ensimmäistä kertaa oman ihmiseni, mummon (en tietenkään häntä silloin vielä tuntenut, mutta nyt myöhemmin olen yhdistellyt asioita mielessäni). Ja se outo kieli oli Turun murretta (sitäkö minun pitää oppia?).

Kuulin kasvattajani (=emoni ihminen) sanovan, että mummo voisi valita minun ja yhden veljeni välillä. Niin, tai oli siinä sekin mahdollisuus, että mummo päättäisikin hankkia jonkun vielä meitä suloisemman pennun jostain muualta. Vitsi, vitsi, ei meitä suloisempia ole! Tuota vaaraa ei siis ollut. Olin päättänyt jo tuossa vaiheessa, että kyllä minulle tuo mummo kelpaa. Ei paha! Niinpä pistin kaikkeni peliin ja onnistuin, minut hän valitsi. Minä olin silloin vielä mummolle "toi oranssipantainen". Vasta myöhemmin sain kuulla, että nimeni Oranssipantainen vaihdetaankin nimeksi Paavo.

Jos totta puhutaan, niin en tuntenut mitään suuria tunteita mummoa kohtaan vielä tuolloin. Taisin tuolloin vain miettiä, että saisipa maitoa ja pääsisipä jo nukkumaan. Mummo sen sijaan oli jo tuolloin aivan fiiliksissä. Hän makasi siinä lattialla pitkin pituuttaan ja leperteli ja lässytti minulle. Iso ihminen, höpsö kai vähän.. Hän kuiskutteli minulle: "Sää jäät viäl vähäks aikka emos hoivi ja sit mummo hake sut kotti.". Hyvä, että sain vielä jäädä, sillä ikäisteni tavoin olen sitä mieltä, että tissimaito on niin hyvää! Sovimme, että 4.6. mummo tulee hakemaan minut ja sitten alkaakin meikäläisen matka kohti uusia seikkailuja; meikäläinen lähtee Turkkusse!

maanantai, 5. kesäkuu 2017

Kotona ollaan!

Täällä minä nyt sitten olen. Tänne minut tuotiin landelle, takamaahan, peräkylään! Minusta aiotaan tehdä pönde!

Näin kaikki tapahtui: Nukuin eilen sikeää pennun unta veljieni vieressä (joo, juuri sitä unta, joka saa minut tuoksumaan taivaalliselta!). Minut herätettiin ja siinä he olivat, mummo ja Karvakäsi. Muistin heti, että joo-o, 4.6., se on tänään. Minä lähden mummon mukaan. Ihmettelinkin jo, miksi tänään on liputuspäivä. Selkis.

Yritin olla ihan cool, ei tässä mitään, mutta täytyy myöntää, että kyllä siinä rupesi housut tutisemaan, kun lähdön hetki läheni ("lähdön hetki läheni", onpa kohtalokasta). Sanoin heipat kasvattajalle, ihanalle ekalle ihmiselleni, ja sitten autoon.

Olivat luulleet, että viihtyisin jossakin kuljetuslaatikossa. Ehei, turha luulo. Minä tahdoin syliin. Nolo myöntää, mutta taisinpa tirauttaa itkun jos toisenkin matkan aikana. Mutta ymmärtäähän sen, koska olen lapsi, mutta miten selitätte sen, että mummokin tirautti, vaikka on aikaihminen?

Matka oli pitkä! Siinä ehti itkeä, leikkiä, nukkua, ja tylsistyäkin (onneksi löysin mummon sormet, joita pureskella). Lopulta olimme paikassa, jota alan kutsua kodiksi. No, eihän se nyt mikään kartano ollut, ei tämä siis minulle mikään materialistinen lottovoitto ollut, mutta kelpaa.

Iltapäivä meni kotiin, mummoon ja Karvakäteen tutustuessa. Vähän väliä tuli emo ja sisarukset mieleen (mutta en siis ole silti mikään itkupilli!). Aika paljon leikin ja nukuin. En syönyt. En mitään. Onhan tätä tilannetta jollakin lailla protestoitava. Täydelliseen nälkälakkoon en aikonut ryhtyä, mutta annetaan nyt tuon mummon vähän huolestua. Tuntuu olevan helposti huolestuvaa sorttia.

Yö meni mukavasti Pääsin sänkyyn! Ellei tuo mummo tuosta ryhdistäydy, tulen kyllä pompottamaan häntä ihan kuus nolla. Lisäksi vaadin, että mummo pitää kättään koko yön hajuetäisyydellä minusta. Yritti hän välillä kääntyä, mutta huusin heti STOP! Ja mummo totteli.

Mummo kehui minua aamulla. Hän sanoi, että olin ollut reipas, koska nukuin puoli viiteen asti ennen kuin aloin mummoa ja Karvakättä herättelemään: "Aamu on! Nyt ylös siitä! Kaipaan ohjelmaa!" Ohjelmapalvelu ei pelannut tuolloin vielä. Pissalla käytiin. Minun vauvan rakkoni ja mummon vanhan naisen rakko vaativat tätä. Sen jälkeen nukuimme vielä yhdeksään.

Katsotaan nyt sitten tämä päivä, miten minulla menee täällä takametsässä.. Ajattelin kyllä ehdottaa mummolle, että muutettaisiin jos nyt ei Helsinkiin, niin ainakin Espooseen.. No, Vantaakin käy.

PS: Täällä ei ole pesty ikkunoita..

t. Paavo

Paavo Oiva  Veikko (kuvassa vielä pelkkä Paavo) 1 kk ja 1 pv

HYVÄÄ VALTAKUNNALLISTA KOIRANPÄIVÄÄ KAIKILLE KARVAKAVEREILLE!!

T. Paavo