Kolmen%20kopla.jpg

 

Boris ja Lulu tulivat muutamaksi yöksi meille. Lomalle. Todelliseen maaseudun rauhaan.. Perämetsän tiestöllähän autojen päiväkohtainen enimmäiskuormitus on 5 kappaletta. Ei siis aiheuta saasteita eikä meteliä haitaksi asti. Jostain syystä  -mahdollisesti paikallisidentiteetin säilyttämiseksi- tiestöä ei korjata lainkaan. Siksi tiellä kulku tapahtuu niin sanotusti omalla vastuulla. Tästä syystä useimmat päätyvätkin siihen, että eivät lähde tielle koskaan selvin päin. Uskallus ei riitä.. Mitä mummoooo? Ai, että puhun taas omiani. No vieraitako sitten pitäisi..

Miten tyyppien saapuminen vaikutti minun rauhaani?

Muistatko, kun olen kertonut Boriksen olevan herkkä meditoiva runopoika, jonka päämäärä on olla yhtä kosmisen energian kanssa. Mitä on tapahtunut? Eilinen Boris oli raikulipoika verrattuna aiempaan. Örvelsi Lulun kanssa kuin viimeistä päivää. Verbaalisia loukkauksia heittelivät toisilleen puolin ja toisin. Painissakin Lulu voitti Boriksen enää vain karvan mitalla.. Kirjaimellisesti.

Minä sain laittaa kaikki diplomaatintaitoni peliin, että sain tyypit rauhoitettua. Siihen meni energiaa suunnilleen saman verran kuin Mazdan akkuun. Nyt olen aivan uupunut. Ja töihin pitäisi huomenna jaksaa lähteä. Tyttöjollaonniinsyötävänihanathiukset, Hilu, mummo ja minä lähdemme Raumalle. Pitäisiköhän käydä katsomassa, vieläkö se mummoakin kovempi ja kylmempi nainen istuu siellä penkillään..? Ehkä pitäisi. Kerron teille huomenna illalla, mikä meininki naisella oli..

t. Paavo