Karvakäsi ei ole oikea isäni. Vaikka meissä samaa näköä onkin. Pitkä kuono, tumma karvoitus, ruskeat silmät ja hyvä kuulo.. Vain joitain yhteisiä piirteitämme mainitakseni.

Arvasitkin jo ehkä, että olen adoptoitu. Yksinhuoltajaäidin lapsi. Emoni synnytti viisi pentua kerralla ja koska ei ollut siittäjää enää aikoihin hoodeilla näkynyt, piti emon antaa meidät sijaiskoteihin.

Aina näin isänpäivänä mieleeni tulee ajatus siitä, että missähän mahtaa meikäpojan isäukko tälläkin hetkellä hurvitella? Viettää luultavasti huoletonta poikamieselämää suomatta ajatustakaan pojalleen. Tiedän isäni olevan yorkshirenterrieri, mutta käsittääkseni tämän rodun edustajia on Suomessa ainakin 6000 kappaletta. Pikkasen saattaisi olla hankalaa alkaa isyystestejä tuollaiselle joukolle järjestämään. Jos kuitenkin niin sattuisi käymään, että törmäät yorkkiin, joka kyselee poikansa Paavon perään, niin kerro toki hänelle, että Perämetsässä Pave asustelee ja hyvin voi.

Toivon oikein hyvää isänpäivää kaikille isille!

PS. Taisin hieman dramatisoida. Ihan hyvä sijaisisä tuo Karvakäsi on minulle ollut. En kyllä vaihtaisi.

T. Paavo