Mitenkä minun joulunpyhäni sujuivat? Siinähän ne. Kiitos kysymästä. Sainko harrastaa nahkamoosesten lailla yhtä kuolemansynneistä, ylensyöntiä? En saanut. Ainoastaan Lulu sai. Antoi ensin ylen ja sitten söi sen. Mitä mummooooo? Ai sinua ällöttää taas. Voi, voi.

Aattoaamuna meinasin saada sydärin. Mummo ja Karvakäsi menivät saunaan. Hetken kuluttua sieltä kuului sellainen vaikerrus, että katsoin parhaaksi huutaa paikalle poliisia ja palokuntaa! Pian kuitenkin selvisi, että nainen se siellä lauleskeli joululauluja. Yläsävelet eivät vain olleet aivan puhtaita. Tilanteen ottaen huomioon, voisi sanoa, että eivät olleet aivan saunapuhtaita.. ja varpunen jouluaamuna se siellä vikisi.

Kuten muinakin jouluina, meille kannettiin taas kuusi sisään. Voitte uskoa, että tällaisilla pakkasilla teki mieleni useamminkin kuin kerran nostaa jalkaa tämän lehvästöön. Mutta sitä ei saanut tehdä. Ulos piti tarpeet tehdä. Hilmankin. Vaikka oli joulu. Tai mummon mukaan juuri siksi. Kuusen sisälle tuonnin tarkoitus ei siis selvinnyt minulle tänäkään vuonna. Ehkä sitten ensi vuonna.. Mutta onhan tuo nyt tietysti mukava rekvisiitta minun ja Boriksen kuvalle, vai mitä sanotte?

Finally, finally, finally! Sain nähdä pennun! Kovin oli pieni, mutta keuhkoissa hänellä riitti kapasiteettia! Desibelejä ja pascaleja kyllä piisasi. Boris pakeni paikalta. Kyllästytti kuulemma ainainen metelöinti. Boris oli myös melko varma siitä, että tämä pieni nahkamooses imee Mimmiliinin kuiviin. Roikkuu kuulemma nisissä koko ajan. Mutta ah, mitkä tuoksut pikkuisella olikaan housuissaan hetken kuluttua syönnistä! ”Tules Paavo vähän kauemmas siält”, minun hoivayritykseni tehtiin taas kerran tyhjäksi. Oikein arvasit, kyllä, mummon toimesta tietysti. Haista housuissa oleva tuotos, sanoin minä hänelle!

Tänään ajattelin nukkua. Ottakaa tekin rennosti!

t. Paavo