hyv%C3%A4.jpg

Surffailimme Ilta-Sanomien sivuilla, kun mummo yht äkkiä sanoi: ”Mitä ihmet! Katotas Paavo tota artikkeli vähä tarkemmi!” Otsikko oli: Etkö ole vieläkään saanut koronaa? – se voi johtua siitä kuinka viehättävä olet.

Johan vanha nainen innostui! Arvaattekin varmasti, että hän ei ole vielä koronan kouriin joutunut. ”Viehättävyytesi saattaa selittää sen, miksi et ole vielä saanut koronatartuntaa, vaikka olisit altistunut sille jo kymmeniä kertoja. Toisiin se tuntuu tarttuvan helposti, mutta osaan ei lainkaan. Tutkijat ovat sitä mieltä, että yksi syy koronan tarttuvuuteen voi liittyä siihen kuinka viehättävä olet”, luki tekstissä.

Keitä ovat moiset tutkijat? Artikkelin mukaan he ovat Texasin kristillisen yliopiston heeboja. Tutkimuksessa oli ollut mukana viitisen sataa kaveria, joita pyydettiin arvioimaan osallistujien kasvojen viehättävyyttä heistä otettujen kasvokuvien perusteella. Sen jälkeen arviointeja verrattiin verikoetuloksiin, jolloin selvisi, että heillä, joita pidettiin kuvien perusteella viehättävinä, oli muita parempi vastustuskyky. Jos uskot Texasin tyyppejä, uskot kaikkea, sanon minä.

Onhan niitä monenlaisia muitakin valheita historian aikana ollut, joihin nahkamoosekset ovat sinisilmäisesti uskoneet. Kuten esimerkiksi siihen, että planeettamme on litteä tai että taivas on sininen. Mininahkamooseksille kerrotaan ties mitä epätotuuksia. On muka hammaskeijuja ja sinisiä smurffeja. Jos perheen koira katoaa salaperäisesti, lapselle kerrotaan, että se myytiin ihanaan maalaistaloon, jossa koiralla on niiiiin hyvä olla, vaikka oikeasti se kuoli.

Uskokaa siis mitä tahdotte. Minä olen skeptinen kaiken suhteen. Mummoakin vähän toppuuttelin. Kerroin hänelle faktaa. Vaikka naisen kasvoja katsoisi mistä kuvakulmasta tahansa, viehättävyyden "parasta ennen" -.päivämäärä on ylittynyt jo vuosikymmenillä.

t. Paavo