Voihan! Eilen oli Leinon Einon synttäri ja muistiko mummo?! EI, NO!

Minua alkoi kiinnostamaan, mikä ukko tämä Eino oikein on ollut, kun ihan lippua olisi pitänyt salkoon vetää hänen muistokseen.

No, mikään ihan pöllömpi kaveri hän ei tainnut olla, sillä hän oli koiraihmisiä. Einolla oli lapsena koira nimeltään Toveri. Jos hänellä olisi ollut kissa, olisin lopettanut lukemisen hänestä siihen paikkaan, mutta koska ei ollut, niin jatkoin eteenpäin.

Einon alkuperäinen sukunimi oli Lönnbohm, mutta hän muutti sukunimensä runoilijauransa alkuaikoina Leinoksi. Eino Leino. Se katsos trimmaa. Aloinkin miettiä, että miltä kuulostaisi Paavo Laavo, Paavo Saavo, Paavo Vaavo. Oudolta kuulostaisi.

Eino oli levoton sielu. Keppi, viitta ja lierihattu vain hulmusivat, kun Eino viiletti ravintolasta toiseen tai järjesti juhlia kavereilleen. Tuusulassa tuttu eläinlääkäri kirjoitti äijälle kymmenen litran pirtureseptin. Lääkkeeksi Eikan ”sioille”, kuten sanoivat.. Eino olisi tyytynyt viiteenkin litraan, mutta eläinlääkäri oli todennut tähän, että "Viidestä litrasta ei tulisi kuin paha mieli".

Eikä se ”sika”-juttu pahasti pieleen mennyt. "Kyllä ne olivat kuin sikoja, itse asiassa vielä pahempiakin", oli Onnelan keittäjä todennut juhlien jälkeen. Ja tarina jatkuu seuraavasti:

Aamulla Onnelan pihalta, koirankopista pilkottivat pitkät sääret. Hoitolan työntekijän mentyä herättelemään häntä säärten omistajaksi osoittautui naishenkilö. "Hän heräsi vasta kun herättelin häntä. Minulla tuli kyllä surku sitä ihmistä, kun hän vallan säikähti häntä siinä herätellessäni. Kysyinkin, eikö hotellissa olisi ollut huoneita, mutta nainen kertoi kirjailija Leinon vieneen hänen sinne väkisin", työntekijä kertoo. Nainen oli Eino Leinon vaimo.

Eino oli hyvä esimerkki siitä, että ei aina tarvitse toimia sen mukaan, mitä kirjoittaa (vrt. Paavo Oiva Veikko). Vain pari viikkoa ennen näitä pirtujuhlia, Eino oli nimittäin julkaissut kieltolakia puolustavan artikkelin lehdessään. No, sattuuhan sitä.

Tällainen tarina tästä kaiffarista ja loppuun vähän Eikan kirjoittamaa Nocturnea, joka ei sekään ole pöllömpi:

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

T. Paavo