itse.jpg

Ei saanut mummo kutsua Linnan juhliin tänäkään vuonna. Katkeruus on käsin kosketeltavaa. ”Kaik samat vanhat naamat siäl taas ova”, sanoo nainen. ”Tuleva Linna juhlisse näytil osottakses et ova viäl elos. ” Mitä mummooooo?! Ai, sitä ei olisikaan saanut tänne kirjoittaa. Okei, minä deletoin sen (paitsi etten deletoikaan, heh heh).

Heräsin itsenäisyyspäivän aamuun narttu kainalossa. Mutta se oli vain Hilma. Ei mikään virallinen, kunnon tyttöystävä. Hilu sai koko porukan heräämään huudollaan: ”Ruoka-aikaaaa!! Nyt pöperöä pöytään!” Hän on tottunut syömään aamupalansa kukonlaulun aikaan. Oli pyhä tai arki. Ei auttanut mummon muu, kuin hilata takamuksensa ylös sängystä ja lähteä täyttämään nartun kuppia.

Näytin Hilmalle ulkona, miten lumessa pyöritään. Ei ollut tälle chihulle kovinkaan mieluinen aktiviteetti. Katsoi minua kuin halpaa makkaraa. Tai ei nyt sentään. Halpaa makkaraa hän katsoisi vesi kielellä. Minua ei. Hilu ei arvostanut tuota valkoista maanpeitettä läheskään yhtä korkealle kuin minä ja ilmastoaktivistit. Miksi muuten lumimaailman ripulia kutsutaan koiranilmaksi?

Miten sinä aiot itsenäisyyspäivää viettää? Laitatko sinivalkoiset kynttilät ikkunalle? Tuijotatko televisiosta paraatia silmä kovana? Vai toimitko mummon lailla Linnan juhlien kommentaattorina? Yritän muistuttaa naiselle, että itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Muistellaan siis heitä, jotka taistelivat itsenäisen Suomen puolesta. Lämmin kiitos heille!

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!

T. Paavo ja Hilma