karvanaama.jpg

Aika aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Samoihin sanoihin päätyy nyt ystävänne Paavo Oiva Veikko. Aion jäädä osa-aikaiselle eläkkeelle. Tarkoittaa sitä, että jatkossa kirjoittelen kuulumisiani säännöllisen epäsäännöllisesti vain noin kerran kuukaudessa.

Olen kirjoittanut blogiani viikoittain pian kuuden vuoden ajan ja jo 834:n artikkelin verran. Kaikki vuodenajat, juhlapyhät ja lomamatkat on läpikirjoitettu moneen kertaan. Melkoinen homma yhdeltä uroolta, joka kuitenkin hallitsee vain alkeellisen kymmensormijärjestelmän;  yksi sormi kirjoittaa ja 9 on valmiustilassa.

Huippuhetkiäni blogi -urallani ovat tähän mennessä varmastikin olleet ne hetket, kun minut on rankattu Suomen suosituimmissa eläinaiheisissa blogeissa ykkössijalle ja seuraajia on ollut tuhatmäärin. Kiitos teille kaikille siitä, että ette ole antaneet edes mummoni ottamien amatöörimaisten ja heikkolaatuisten kuvien häiritä lukukokemustanne. Toivottavasti ette välitä siitä jatkossakaan, sillä ei vanha mummo uusia temppuja opi.

Huippuhetkiä ovat olleet myös teidän kirjoittamanne kommentit ja se, miten olette yhtyneet joskus hieman radikaaleihinkin mielipiteisiini. Ja te, ketkä ette ole niihin yhtyneet, vaan olette olleet eri mieltä kanssani, haistakaa edelleen home! Kaikki pessimistisen maailmankuvani jakavat, ollaanhan jatkossakin yhteydessä! Positiivisuus on p…..stä, eikö vaan?

Mitä minä nyt sitten aion osa-aikaiselle eläkkeelle jäätyäni tehdä, kun vapaa-aikaa jää rutkasti? Alan selvittää vastauksia erilaisiin kysymyksiin, joihin tähän mennessä, tiedeyhteisöjen laajoista tutkimuksista huolimatta, ei ole vastauksia saatu. Kuten esimerkiksi parittomien sukkien paradoksiin. Mihin helskattiin ne sukat oikein katoavat? Tarinahan kertoo, miten jo Caesar aikoinaan nähdessään ystävänsä ilman toista sukkaa, huudahti: ”Sinäkin Brutukseni!”

Ja pakkohan se jonkun on selvittää sekin asia, että kumpi sitten oikeastaan oli ensin, muna vai kana? Tätähän ovat monet henkilöt, itämaan tietäjiä myöten, pohtineet. Ja mikä on ollut pohdinnan tulos? Joka ikisen asiaa tutkineen täydellinen burn out, loppuun palaminen ja vähintään neljän kuukauden sairasloma. Minä lintutieteilijänä uskon ennen pitkää asian saavani selville. Jollen muuten, niin naapurin kanaa kurkusta kuristaen ja totuuden sieltä pusertaen. Mitä mummoooo!?

Meikäpojasta kuuluu seuraavan kerran huhtikuun loppupuolella. Ja jos teille tulee ikävä mielenkiintoisia juttuja, niin muistattehan, että aina on olemassa Vauva.fi -keskustelufoorumi!

t. Paavo