Onko kaukaa viisas läheltä tyhmä? Mummo tuossa tehdessään pihahommia, kertoi olevansa kaukaa viisas. Ja että keväällä sitten nähdään jotain upeaa. Läheltä hän ei kovin välkky ole, joten ehkä häntä tosiaan pitääkin jatkossa tarkkailla vähän kauempaa..

Olin pihalla mummon apuna. Tein hieman maaperä -ja infrastruktuuriarvioita. Muokkasin miljöötä. Tulos oli uurastajalle hyvin palkitsevaa. Mummolta ei kiitosta herunut. Sanoi, että hänen puutarhallaan ei ole oikeastaan kuin yksi luontainen vihollinen, Paavo. Höh.

Hilma tuli tänään luokseni. Kyseli minulta jo etukäteen, onko omenia pudonnut puusta tai onko edes jotain elinkaarensa päässä olevaa tarjolla. Tarkoitti jotain mätänevää. Nyt sitten vetää omenia tuolla sisäänsä ja voin vaikka vannoa, että perästä kuuluu. Kirjaimellisesti.

t. Paavo

Sosiaaliseen kanssakäymiseeni on tullut uusi ulottuvuus. Erään ihanan ystävän myötä. Olen heittäytynyt nimittäin halailijaksi. Toki olen mummoa ja Karvakättä tähänkin asti halaillut, aina välillä etujalkani heidän kaulalleen heittänyt ja hellyyttäni jakanut, mutta nyt olen sortunut tämänkaltaiseen hempeilyyn myös ystäväni Lunan kanssa.

Kuulin Karvakäden kertovan mummolle, miten alan aina inisemään, kun kävelemme ystäväni kodin ohi. Inisemään! Helskata sentään, minähän siteeraan siinä William Shakespearen sonetti 104:ää, jonka toivon ystäväni kuulevan. Ja kyllä hän kuulee, sillä kuulen hänen hempeällä äänellä jostakin vastaavan: ”Kiitos, Paavo.”

Ja kun kohtaamme, sydämessäni läikähtää iloa ja onnea. Lähestyn Lunaa, pienet nuuskaisut, nousen takajaloilleni ja kiedon tassuni hänen kaulansa ympärille. Voi, miten pehmeältä se tuntuukaan. Paljon pehmeämmältä ja lämpöisemmältä kuin mummon tai Karvakäden samainen karvaton, auringon kuivaksi ahavoittama alue.

Siinä me sitten halailemme tovin. Ja jatkamme matkaamme. Tuo, jos joku, on tosiystävyyttä. Mummo pyytää Karväkädeltä kuvaa tapahtumasta. Höh. Liian herkkää  kuvattavaksi..

Hilma kuuli minun ja Lunan ystävyydestä ja kysyi minulta, miksen koskaan halaa häntä. "Kasvata säkäkorkeutta sellaiset neljäkymmentä senttiä, niin voin harkita."

t. Paavo

Mummon kanssa luettiin taas viikoittaista lehtikatsaustamme. Kyllä pisti ihmetyttämään, että Kanadasta asti on aikoinaan pitänyt hanhia tuoda Suomeen! Eikö niitä nyt olisi ollut omasta takaa?

Ja vaikka minä lintujen jätöksistä tykkään, niin onhan se nyt vähän liikaa, kun asettuvat parhaille uimarannoille ja paskovat peijoonit niin tiuhaan, ettei ulosteen alta isänmaata löydä. Muutenkaan eivät käyttäydy oikean linnun lailla. Pesivät maassa. Eikö niille kerrottu, kun Suomeen tulivat, että se on elettävä puussa puun tavalla.

Nooo, en minä pahaksi panisi, jos aina silloin tällöin muutama tämän lajin yksilö tuohon takapihallemmekin tulisi tarpomaan. Eivät nimittäin viihtyisi kovin pitkään. Näyttäisin niille närhen munat! Jos ensin löytäisin närhen pesän. Sen jälkeen kiljuisivatkin jo koti-ikäväänsä ja lentäisivät siivet viuhuten takaisin esi-isiensä maille, vaahterasiirappia lipittämään.

t. Paavo

Olemme voineet mummon kanssa huonosti viime aikoina. Itse asiassa siitä kirotusta hammaslääkärikäynnistä tämä kaikki alkoi. Minulta poistettiin hammas eli sikäli kipuni ymmärtää, mutta ihmettelette nyt ehkä sitä, miksi mummo sairastui? Myötätunnostako? Ei. Hän maksoi itsensä kipeäksi!  ”Ens kerral kyl teen vähä hintavertailui ennen ko mennä! Ei ehkä mennä enä V:lt alkavasse ja I:in päättyvässe paikka”, hän harmittelee.

Onko sinulta joskus poistettu hammas? Kettumainen tunne suussa. Toimenpiteestä on neljä päivää ja vieläkään ei huvittaisi syödä. Hilma ei ymmärrä sitä. Hän kertoo tarinaa siitä, miten häneltä poistettiin seitsemän hammasta kerralla ja hän jo samana iltana söi ulkoa löytämänsä myyrän raadon. Söi, koska olisi ollut epäeettistä jättää syömättä ravinnoksi kelpaava liha-ateria. Hilma kertoi myös, miten myyräaterian jälkeiset suolikaasut tainnuttivat puolen kilometrin päässä olevan hirven. Mitä mummooooo!? Eikö ole totta? Hilmako valehteli?

t. Paavo

 

Joissakin kulttuureissa on tapana lähettää synttärionnittelut päivän pari myöhässä.

En nyt muista missä, mutta ihan ilmeisesti sukujuureni ovat sieltä. ONNEA BORIS! Boris täytti 10 vuotta! Valehtelisin jos väittäisin että en tuntenut yhtään tippaa kateutta nähdessäni tuon näköiskakun. Mummo sanoi, että ehkä minäkin saan tuollaisen, kun täytän tasavuosia. Sitä odotellessa. t. Paavo