perjantai, 24. marraskuu 2017

Tonttuja...missä?

Pitäisiköhän jo pikkuhiljaa alkaa kirjoittamaan kirjettä joulupukille? Mitä siihen sitten kirjoittaisin? Jotain kiltteydestä varmaan.. Eiköhän niin ole tapana?  Saako kertoa puolitotuutta? Paljonko lahjojen määrä vähenee prosentuaalisesti, jos sanoo olleensa 70 %:sti kiltti? Jos se vähenee oleellisesti, aion kyllä huijata!  En ota riskiä.

Kuulin vasta, että näihin aikoihin vuodesta tuolla nurkissa hiippailee tonttuja. Millä ihmeellä ne tyypit peittävät hajujälkensä? On nimittäin oltava melkoisen tehokas peiteaine! Voisin vaikka vannoa, että mitään vieraita hajuja ei ole talomme ympärillä ollut..? Hiukan kauhistuttaa, että eivät kai ne penteleet vaan ole kuulleet minun haukuntaani.. Kielikelloja kun ovat,  kertoisivat joulupukille. Sitten ei hyvä heiluisi. On tullut nimittäin haukahdeltua  aika lailla. Syystä ja syyttä. Pitäisiköhän kirjeeseen laittaa, että JOS meiltä on jotain ylimääräistä ääntä kuulunut, on se ollut vain äänen availua.. tai hoosiannan aktiivista harjoittelua..

Mitä minä sitten toivoisin lahjaksi? En saa sitä. Tiedän. Siitä on ollut jo puhetta. Haluaisin veljen. Ikioman pikku-broidin. Mummo hakisi Hesasta, mutta Karvakäsi ei suostu. Se on mummon vika. Hän on sössinyt asiansa. Mummon pitäisi ottaa enemmän vastuuta ulkoiluttamisestani. Mutta nainen on laiska. Ja mukavuudenhaluinen. Ei lähde, jos sataa, tuulee, aurinko ei paista, aurinko paistaa, on liian kylmä, liian kuuma tai liian sopiva. Karvakäden hommiksi jää. Ja siksi en saa kaveria. Höh.

Hiukan minua jännittää se pukkimies. Onneksi Boris ja Hilma tulevat aattona meille. Jos joulupukki pyytää syliin, niin Hilma saa mennä. Kun on tyttö. Ja pienin. Omasta mielestään on myös rohkein. Ei kyllä ole. Mutta saa luulla niin. Minä saatan mennä mummon syliin. En päästä naista lähellekään partamiestä. Ties miten mummeli innostuu, jos on pukilla karvaisen naaman lisäksi kovin karvaiset kädet..

Paavo%20ja%20tontut.jpg

Tonttuuuuu!! Kerrothan joulupukille, että olen ollut kiltti? Kerrothan? Saat puruluun vastalahjaksi (vähän käytetyn)!

tällaisissa joulun odotuksissa Paavo Oiva Veikko

tiistai, 21. marraskuu 2017

Nimipäiväasiaa

Hilulii.jpg

Tänään on Hilman nimipäivä!

Nimpparionnittelut minun omalle rakkaalle (suuttuu kyllä, kun somessa rakkaaksi kutsun)!!

Sanoin mummolle, että bailuihin pitäisi päästä. Tarjoaisiko kyydin? Ei. Tyttöjollaonniinsyötävänihanathiukset on Las Palmasissa. Ei juhlia.. Pöh.

Minun nimpparini on tammikuussa. Olen suunnitellut hieman jo niitä.. Ei mitään suureellista. Olen vaatimaton kaveri. Nimeni veroinen (Paavo-nimi tulee latinankielisestä nimestä Paulus, joka tarkoittaa pientä ja vaatimatonta..).

Paavon nimipäivät:

  1. Ei pukupakkoa. Ainakaan päivänsankarilla.  
  2. Ei tarvitse käyttäytyä. Riehuminen on jopa suotavaa.
  3. Mummon syliin ei saa mennä. Päivänsankari vain saa.
  4. Lahjoja? Kyllä. Paljon.
  5. Toisten pehvoja saa haistella. Pussata ja painia saa. Ja tapella vähän.
  6. Leluillani saa leikkiä. Ei kun.. ei Wahlroosilla.. eikä pinkillä possulla.. eikä pitkäkaulakirahvilla.. Omat lelut mukaan!
  7. Herkkuja pitää olla. Paljon proteiinia.
  8. Boolia. Niin paljon ettei lopu kesken.
  9. Ilmapalloja, serpentiinejä, juhlahattuja, pinjata, konfettipommeja, photo booth, auringonvarjo-coctailtikkuja, valotikkuja,  puruluutikkuja ..
  10. Yhteishaukkua. Ja lopuksi tanssia. Ei ole pakko tanssia, jos ei tahdo.

Juhlapäiviä ei ole koskaan liikaa!! Josta tulikin mieleeni.. Mummooooo! Sopiiko sinulle, jos ottaisin itselleni  pari kolme nimeä lisää? "Senkus otat!". Arvasin. Sillä naisella on sydän paikallaan muutenkin kuin vain anatomisesti!

 

terveisin Paavo Oiva Veikko  (harkitsen myös nimeä Usko, sillä mummo käyttää sitä jo nyt; ”Usko nyt!”)

lauantai, 18. marraskuu 2017

Luopumisesta

Nuuska%20Muikkunen.jpg

Luin tänään artikkelin Turun Sanomista. Siinä kerrottiin pariskunnasta, joka on saanut sakkoja, koska he eivät vieneet vanhaa ja heikkokuntoista koiraansa eläinlääkärille hoitoon / lopetettavaksi.  

Koira oli 12-vuotias. Se oli sokeutunut ja kuuro, mutta omistajan mukaan koira pärjäsi vielä tutussa ympäristössä. Tämän vuoden alussa koiran kunto oli heikentynyt. Siihen oli reagoitu. Koiralle oli ostettu vitamiineja, juomista helpottamaan he olivat hankkineet apulaitteen ja ruokailukertoja oli lisätty.

Poliisit lähtivät tarkistamaan koiran kuntoa, kun joku perheen tuttavista oli tehnyt eläinsuojeluilmoituksen. Poliisipartio vei koiran eläinlääkärille, jossa koira lopetettiin. Suunnattoman surun lisäksi pariskunta sai syytteen ja sakkoja. Rakkaus muuttuikin sanaksi rääkkäys..

Pohdimme Karvakäden kanssa, mihin raja rakkauden ja rääkkäämisen välillä voidaan vetää? Mikä on eläimen parhaan ajattelemista? Mikä on ”oikea aika”? Milloin kyse on omistajan heikkoudesta tai kyvyttömyydestä luopua? Rakkaus on sokea. Välttämättä sitä oman lemmikin huonoa kuntoa ei näe samalla lailla kuin ulkopuolinen sen näkee. Sitä ei joko halua nähdä tai sitten heikkeneminen on tapahtunut niin vaivihkaa, että sitä ei siksi havaitse muiden lailla. Ja aina on myös sana ”toivo”. Ehkä huomenna on paremmin (näin ihminen hädissään toimii..)..

Jokainen tervejärkinen ihminen tajuaa, että on armeliasta päästää eläin pois kärsimyksistään. Parempi päivä liian aikaisin, kuin päivä liian myöhään. Yhtäkään koiraa ei kuitenkaan pidä lopettaa vain siksi, että hänelle tulee vanhuuden oireita. Vanhuus väistämättä aiheuttaa myös koirille näön ja kuulon heikkenemistä, motoriikan heikkoutta ja saattaapa heillä muistikin vähän heiketä. Lapsuus, nuoruus, aikuisikä ja vanhuus. Koko elämänkaari. Elämä on samaa kaikille. Yhtä tärkeää.

Lehdissä kerrotaan tapauksista, joissa esim. koiranpentu, joka on pureskellut kaukosäätimen, hakataan paistinpannulla kuoliaaksi.. tai miten täällä Turussa koiraa roikotettiin viiden tunnin ajan parvekkeelta.. tai miten omistaja lähtee kolmeksi viikoksi kaverinsa luo ja hylkää asuntoonsa kaksi koiraa ja niiden pennut.. Nuo edellä mainitut ovat niin selkeitä tapauksia. Eläinrääkkäystä epäilyksettä. Rangaistavia tekoja joka ikinen.

Mutta tuo vanhan koiran tapaus. Ymmärrän tavallaan pariskuntaa (= ymmärrän ja en ymmärrä..). Eläimestä luopuminen on niin vaikeaa. Siinä alkaa etsiä vanhan koiran eleistä ja ilmeistä onnen ja ilon pilkahduksia, elämänhalua, jotka taas antavat syyn siirtää lopettamispäätöstä päivällä, kahdella, viikolla.. Haluaisinkin toivottaa tälle ko. pariskunnalle voimia ja jaksamista suuressa surussa. Joskus rakkauden nimissä teemme tekoja, jotka jälkeen päin ajatellen olisi voinut hoitaa toisin. Paremmin. Armeliaammin.

t. mummo

torstai, 16. marraskuu 2017

Koulussa

Olin tänään pentukoulussa. Yksin. Jos ja kun karvattomia ei lasketa. Ei muita hännänheiluttajia ainuttakaan missään. Se oli hienoinen pettymys. Mutta kavereiden tuoksuja siellä oli senkin edestä..Olen aika lailla varma, että jollakin tyypillä oli päässyt pienet lirutkin lattialle (hajuaistini on pettämätön). Menin pitkin hallia kuin Kenraali Nuuh (muistattehan Sudenpentujen lippukunnan virallisen vainukoiran?).

Emme me kuitenkaan pelkän haistelun vuoksi hallille menneet. ”Jottai tarttis myäs tehrä”, kuten mummo sanoisi.  

Minun piti katsoa miten mummoa opetettiin. Opetettiin opettamaan minua. Välillä aika säälittävää seurattavaa.. Mummolle annettiin naksutin käteen. Hän ei tajunnut siitä mitään. Tyhjää löi aika pitkään.. Saimme ohjeet: naks ja nami, naks ja nami. Mummon ripeyttä koeteltiin ( ja sehän ei ole mummon vahvuuksissa top3:ssa). Tajusin aika nopeasti homman nimen. Okei, nami on siis tulossa aina tuon äänen jälkeen (tai tulee, kunhan mummo ehtii /hoksaa).. Ja näitä harjoituksia sitten jatkettiin eri variaatioilla kyllästymiseen asti.

Seuraava meille uusi esine oli kosketuskeppi. Keppi, jonka päässä oli pallo. Olin ensin ihan että whaaaat? Ei toimi keppileikeissä. Ei toimi palloleikeissä. Mihin ihmeeseen tuollaista tarvitaan? Sitten satuin tökkäsemään pallo-osaa kuonollani.. ja naks.. hyvä, hyvä, hyvä ja palkka! Ahaa..minun pitää siis koskettaa palloa kuonollani, niin saan naiset tyytyväisiksi. Muutaman kerran jälkeen olin jo ihan pro. Mummolla kesti vähän pidempään.

Tuo tunti, jonka hallilla vietimme,  oli mummolle varsinaista aivojumppaa. Välillä hänen piti oikeasti muistaa kolmekin asiaa peräjälkeen. Lähes ylivoimainen tehtävä! Annoin anteeksi, vaikka ei aina kaikki mennyt aivan nappiin. Pakko muistaa, että mummeliini ei ole enää ihan eilisen (eikä edellispäivän) teeren poikia.. Kun oikein kotona jatkan hänen kanssaan harjoituksia,  niin ehkäpä se vanha mummokin vielä uusia temppuja oppii.

Paavo%20ja%20uusi%20lelu.jpg

Lelunkin sain. Ja naksuttimen (yllätys, yllätys..).

t. korkeammin koulutettu Paavo

maanantai, 13. marraskuu 2017

Luottamus

Paavo%20ja%20W.jpg

Sanotaan että luottamus on suhteessa se vahvin sidos. Minun ja mummon välillä ei ole ollut viime aikoina aivan sataprosenttista luottamusta. Jääty johonkin 85 %:n, arvelisin. Siihen on syynsä. En ole aina ihan pystynyt pitämään lupauksiani; ei, en todellakaan mene enää lähitielle haukkumaan ohikulkijoita.. enkä tietenkään järsi keittiökaapiston alaosaa.. Ja sitten se kuitenkin TAAS tapahtuu. Kyllä se luottamusta nakertaa… se järsiminen.. se nakertaminen.. järsii siis sitä..

Tänään mummo veti taas sen luottamus-kortin esiin. Pyysin häneltä hieman optimistisempaa ajattelutapaa. Ettei nainen alati murehtisi sellaisia, mitä ei ole vielä tapahtunut. Tällainen ikävä puhe kun voi alkaa toteuttaa itseään (käy niin, että tuleekin sinne tielle ampaistua kuin naton ohjus, vaikka ei ollenkaan olisi ollut tarkoitus).

Mistä tämä aihe nyt sitten nousi esille?  No, karvalankamatto is back again!! Mummo on odottanut sitä kuin hesalaiset länsimetroa. Ja nyt se on siinä. Olohuoneen lattialla. "Sul o nyt Paavo mahrollisuus näyttä, et sunsse voi luotta!". Maton mukana tuli kauheasti erilaisia sääntöjä; lankoja ei saa repiä, mattoa ei saa kaivaa, siihen ei pyyhitä pehvaa  ja sille ei saa edes pissata! Huh, huh. Katsotaan, miten pojan käy.. Kaikki on vaikeaa ennen kuin se on helppoa, sanoi jo Goethe aikoinaan..

t. Paavo