Pitkästä aikaa istahdin sanomalehden ääreen. Ja paljon oli taas kaikkea mielenkiintoista luettavaa.

”Mummot riehuivat junassa”. Ei onneksi ollut minun mummoni. Mutta en ihmettelisi, vaikka olisi ollutkin. Se on tuo saapumiserä tuollainen vähän ärhäkämpi luonteeltaan. Minun mummoni on junassa häiriköinnin sijaan viime aikoina valitellut selkäänsä. Vanhuuden vaivoja mitä ilmeisemmin. ”Mahtak ol noidannuoli”, hän tuossa yhtenä päivänä pohti. ”Ei ne omias ammu”, lohdutti Karvakäsi.

Löytyi toinenkin mielenkiintoinen otsikko: ”Mökkipeleistä suosituin on tikanheitto”. On varmasti melkoinen tömähdys, kun tikka osuu tauluun. Heitetäänköhän sitä samaa tikkaa uudestaan ja uudestaan vai onko sitä varten varattu monta tikkaa..? Ja nokka vai pyrstö edellä? Pitääpä kysyä mummolta. Tiedätkö muuten, mitä tulee, kun risteytetään haikara ja tikka? Lintu, joka koputtaa ovelle tuodessaan vauvan.

Josta pääsemmekin sujuvasti seuraavaan aiheeseen. Turun Topinojalla haikaraemo muni pesäänsä toukokuussa 2025 melkoisen määrän munia, joista kuoriutui yksi pienokainen. Tänä vuonna pesintä ei onnistunut lainkaan, joten turhaa on nahkamoosesten jatkossa ihmetellä vähäistä syntyvyyttä. Ei nimittäin toimi kotiin kuljetus entiseen malliin.

Ei helskata! Mitä ihmettä! Kehitteillä on kiroileva robotti-imuri. Imuri on vasta konseptiasteella, mutta sen mahdollisesta tuotannosta on jo sovittu alkuperäisen tuotteen valmistajan kanssa. Huutoa kuuluuisi joka kerta, kun sensori aistisi imurin törmänneen johonkin. Ihan turha keksintö. Saman saa, kun laittaa teinin imurin varteen.

Siinä tämän kertainen sanomalehtikatsaukseni. Tiesittekö muuten (tämänkin sanomalehdestä luin), että Turussa on tämän kesän hitti ollut makkarapehmis. Makkarapehmis! Luultavasti jotain, mitä vain åborginaali  voi keksiä. Makkarasta tulkin mieleeni tämä tositarina: Kaksi makkaraa on uunissa ja toinen poksahtaa kuumuudesta. Ehjänä säilynyt makkara ilkkuu: ”Heikoin lenkki”. Mitä mummooooo!?

Mukavaa kesän jatkoa!

t. Paavo Oiva Veikko

Eläimenä olo ei vaadi mahdottomia. Ohessa oleva kuvakin sen jo kertoo. Komeutta ja vahvaa persoonaa ja siinä se.

Mutta sitten on niitä sellaisia, jotka ovat ihan siinä rajalla, että ovatko ne kehityksessään edenneet sille tasolle, että ansaitsevat edes tulla kutsutuksi eläimeksi… Tai niitä, joita voit kutsua vain säälistä eläimiksi. Haluatte varmasti esimerkin näistä? No, kissat!

En muista, että olisin pitkään aikaan avannut teille sydäntäni kissoista, noista nurkissa kuseksivista galaksin kamalimmista kiusankappaleista. Mummo on tainnut estellä. Pitää sitä epäasiallisena keskustelun aiheena. Mutta nyt on pakko tilittää. Karvakäsi kertoi, että Mazdan konepellillä on raapimisjälkiä, jotka ovat tulleet kissan kynsistä. ”Ei helskata”, minä huusin ja muistutin miestä, miten tuottoisaa bisnestä voisi tehdä muokkaamalla mokomista zombeista karvanoppia autoihin.

Kyllä meikäpojalta vaan leikataan kynsiä aika ajoin, vaikka en niitä mihinkään epämääräiseen vandalismiin olisi käyttämässä. Ja sitten on näitä epeleitä, joilla kynnet ponnahtavat esiin kuin Wolverinella ja ei ole KLP:tä heillä. Ai, mikä on KLP? No, kynsien leikkuupäivä tietenkin. Ikävä päivä. Hyvin, hyvin ikävä päivä.  Mitä mummoooo!? Annan tietysti leikata, koska ei ole sitä itsemääräämisoikeutta. Vieläkään.  

t. Paavo Oiva Veikko

Moikka!

Mitäkö ystävilleni kuuluu näin kesän kynnyksellä?

Onko mummo ystävä? Ei kai, mutta kerronpa kuitenkin. Mummo oli pään magneettikuvauksessa ja radiologi kertoi naiselle, että ”Ei täällä näy mitään!” Olisiko nyt tuota varten tarvinnut MRI-kuvaukseen mennä, kun minä ja Karvakäsi olisimme osanneet tuon heti kertoa. Mitä mummooooo!?

Boris, hiljainen meditoijamme,  on vihdoinkin löytänyt rauhan ja asettunut pysyvään hiljaisuuden retriittiin. Hän on kuuroutunut. Ikä kai tehnyt tehtävänsä. Mitä tämä Boriksen kuurous sitten käytännössä merkitsee? No, esimerkiksi sitä, että minun on aina tönäistävä häntä, että nyt lähdetään tiellä liikkujoita hakkumaan tai että "Huhuu  Boris, jääkaapin ovi aukesi!". Boris ei kai itse oikein kuurouttaan tiedosta. On vain tyytyväinen, että vihdoinkin muut ympärillä ymmärtävät olla hiljaa..

Hilma oli taas kerran syödä itsensä hengiltä. Hänen elämänsähän on nyt yhtä juhlaa, kun Ihanairmeli on siirtynyt sormiruokailuun. Silloin tällöin sattuu jotain tipahtamaan. Mutta eilen tipahti viinirypäleen puolikas. Eikä tuollainen Hilma-heiveröinen paljoa tarvitse, kun jo seuraukset ovat vakavat. No, viidennellä oksennuskerralla se rypäle onneksi tuli ulos ja narttu tokeni. Kysyin Hilmalta, mitä hän tapauksesta oppi: ”Samalla kakomisella sitä olisi kokonaisenkin rypäleen oksentanut”.

Kevätterveisin Paavo

Mitäkö tiirailen? No Vapun tuloa tässä odottelen. Toivottavasti ei ole Vappu Pimiä.. Häntä olen nähnyt aivan tarpeekseni televisiossa.

Vitsi, vitsi.

Kyllähän minä tiedän, että vappu ei ole mikään ruumiillinen olento. Ja jos luulitte, että ohittaisin tämän vapun muistelematta tragediaani, niin olette täysin väärässä. Sukuelimenihän silvottiin vapun aattona vuonna 2018  ja sen seurauksena ei pullan laittaminen uuniin (tiedätte mitä tarkoitan, vink vink) enää meikäpojalta onnistu.

Millainenkohan pikku-Paavo olisi ollut, jos minulle olisi annettu mahdollisuus sellainen alulle laittaa? Olisikohan hänelläkin Kape Aihis-hiukset? Kävin hiljan parturissa ja mitä meinasi nainen tehdä? Leikata hiukseni! Ei helskata!  Se on nimittäin melkoisen ihana tunne, kun tuuli tuivertaa hiuksia ja sivusilmällä huomaa narttujen ihailevat katseet! No, sen vain minä ja Aihisen Kape tiedämme.

Tiedättekö muuten, että Ihanairmeli on noussut jaloilleen? Niin ne nahkamoosesten pennut tuppaavat jossakin vaiheessa tekemään. Ihanairmeli on alkanut myös maistua huomattavasti monipuolisemmalta. Suupielissä on milloin mitäkin makua. Saisinko olla tästä tietoinen? En todellakaan! Irmelin naaman nuoleminen on ehdottomasti kiellettyä. Vaikka siis tämän tarjoamani palvelun vastaanottaja olisi itse siihen hyvinkin suostuvainen. Joskus ihan tuputtaa itseään nuoltavaksi. Mutta hänen itsemääräämisoikeutensa on aivan yhtä huonoissa kantimissa kuin minunkin. Eli sitä ei ole.

Mitä te aiotte vappuna tehdä? Pitää hauskaa tietysti.. Minullehan tämä on surun päivä, jolloin muistelen menetettyjä kiveksiäni. Nauttikaa te, joilla ne vielä on! Nostakaa malja niiden kunniaksi, mutta muistakaa olla varovaisia vahvempien päihteiden  kanssa, jotta saatte huomennakin herätä kulkuset tallella!

Mukavaa vappua! t. Paavo

Oletko ihmetellyt, missä olen piileskellyt. Katso kuvaa. Näyttääkö siltä, että olen ollut kirjoituskunnossa?

No, nyt varmasti säikähdit, että kylläpä on huonossa hapessa Perämetsän poika.. Mutta ei hätää.  Olen tuosta kyllä fyysisesti toipunut. Henkinen puoli on vielä vähän niin ja näin.

Mikä minut sitten tuohon jamaan sai? Veivät minut hammaslääkäriin! Mielipidettäni ei tuttuun tapaan kysytty, vaikka odotushuoneessa jo tajusin, millaisesta paikasta on kyse. Ehdotin nopeaa exit-toimintoa, mutta minua ei kuultu. Ääntä pidin kyllä, sen voitte uskoa. Siitä se ei kiinni jäänyt.

Kuten aiemminkin on käynyt, minun ei tarvitse olla kuin muutama minuutti siinä hoitopöydällä ja pian minua alkaa jo pyörryttää. Onko se se hammaslääkärin tuoksu vai mikä, mutta jokin siinä vie minulta kerta toisensa jälkeen jalat alta. Ei hyvällä tavalla jalat alta, kuten kaunis narttu voi viedä, vaan tämä heikotus on toisenlaista.  

Nukahdin. Ei olisi kannattanut. Kun heräsin, verinen kuola valui suustani. Olivat ilman lupaani poistaneet minulta tuiki tärkeää purukalustoa. Ja sen sijaan, että olisivat sanoneet minulle kuten mummo sanoo: ”Paavol o niimpal nätit helmihamppat”, sanoivat, että hampaistoni ei ole parhaassa mahdollisessa iskussa. Voi helskata! Eikö tuon kaltainen arvostelu ole epäkohteliastakin?

P….a olen syönyt ja joskus jotain muutakin epämääräistä, kuten hiiren raatoja tms., mutta en mitenkään voi uskoa, että parodontiinia olisin suuhuni ottanut. Kuulostaa aivan liian eksoottiselta minun makuuni. Mutta sellainen siellä suussani kuulemma oli. Ja sitä nyt sitten yritämme sieltä pois häätää.

Karvakäsi on ottanut elämäntehtäväkseen jynssätä hampaitani. Ei tunnu kivalta. Mieti ihan itse, miltä tuntuisi, jos joku työntäisi sormensa, jossa lisäksi kuminen harja, suuhusi? Lieneekö hygieenistäkään?  Mitä mummooooo!? Miten niin? Tietysti olen tarkka hygieniastani. Se, jos joskus nuolen peräpäätäni on ihan eri asia.

No, mutta näillä mennään.

Terveisin Paavo