Tiedättekö sen laitteen, jolla ihmiset kuljettavat itseään paikasta toiseen? Polkupyörän. Näitä laitteita menee ikkunamme alta klo 8.10, kun pienikokoiset nahkamoosekset menevät Perämetsän hoploppiin. Laitteessa ei ole kirottua ääntä pitävää moottoria, joten äänen pitää tulla laitetta kuljettavan suusta. Ja tuleekin. Herään siihen.  Penteleet.

Polkupyörällä ajo on taito, joka ei kuulemma koskaan unohdu, kun sen on kerran oppinut. Outoako? Ei, ei siinä ole mitään paranormaalia. Tämä perustuu ainoastaan ja vain siihen, että laitteen toiminta on niin äärimmäisen helppoa ja yksinkertaista.  Poljet vaan niin perskuleesti, että pyörät pyörivät.  Hamsterikin sen osaa.   

Kun lapsi kasvaa, hän useimmiten siirtyy kaksipyöräisiin moottorikäyttöisiin laitteisiin. Mopoihin. Ja sitten pelätään, että se karkaa käsistä. Se jos mikä olisi paha juttu. Tämä laite ei kulje koskaan kyllin nopeasti paikasta A paikkaan B. Tyyppivika. Mutta siihen on keinonsa. Nuori, finniposkinen nahkamooses poraa noin yhden millin reikiä sylinteriin, jolloin sylinteriin menee enemmän ilmaa, puristukset nousee ja laitteella pääsee kevyesti kuuttakymppiä. Joskus kahdeksaakin.

Edellä mainittuja kaksipyöräisiä moottorilaitteita saa nykyään myös nelipyöräisenä.  Katolla ja ohjauspyörällä varustettuna versiona. Tai saa, jos pappa betalar. Tämän laitteen sisäosat vetävät angstisia teinejä puoleensa kuin O-veriryhmän omaavat tyypit hyttysiä.  Joskus näkee hyvinkin tiiviisti (7-8 henkeä) täytetyn laitteen liikenteessä. Ja ellei näe, niin kuulee. Tämän laitteen ominaisuuksiin kuuluu nimittäin se, että se kulkee sitä kovemmin, mitä äänekkäämmin siellä soittaa uu51mp11 h1tte1! Mä 3n k357ä!! L0L.

Jotta edellä mainituista laitteista voisi siirtyä vielä astetta kovempiin laitteisiin, pitää hankkia ensin liikenneopettajan antamaa teoriaopetusta. Aiemmin se tarkoitti sitä, että piti mennä tiettyyn tilaan tuijottamaan kännykkää tai syömään kynsiä. Jotkut hyödynsivät tämän ajan myös nukkumiseen. Seinällä oli kello, mistä tiesi, miten pitkään siellä piti vielä lusia ja milloin tilasta sai poistua. Vanhanaikaista. Tällaisesta on nyt onneksi päästy. Nykyään nuori nahkis voi tuijottaa liikennemerkkien virtaa tietokoneeltaan (hänen kannattaa kuitenkin katsoa suhteellisen kriittisellä silmällä niitä, sillä useimmat liikennemerkeistä vain hidastavat liikennettä ja haittaavat ajon sujuvuutta).   Tämä kaikki tähtää niin kutsuttuun teoriakokeeseen, jossa painellaan nopeasti nappeja ja jos osuu tarpeeksi usein oikeaan, saa mennä inssiajoon.

Inssiajossa tyypit ajavat Mazdaa. Ja on tiettyjä seikkoja joita silloin pitää muistaa:  1. Älä mielellään yliaja ketään  2. Puolusta aina omaa paikkaasi 3. Punaisen valon palaessa ei ole toivottavaa ylittää risteystä (on olemassa kuitenkin niin kutsuttu vanhan vihreän sääntö.. eli punainen voidaan tulkita vihreäksi vielä noin kahdenkymmenen sekunnin ajan siitä, kun vihreä on vaihtunut) 4. Kun risteyksestä lähtee, kannattaa se suorittaa melko aggressiivisesti, mielellään renkaita kiivaasti ulvahduttaen. Tämä varmistaa liikenteen sujuvuuden ja sen, että mummot tajuavat juosta karkuun suojatieltä 4. Kannattaa ajaa hyvin lähellä toista autoa, se säästää tilaa 5. Vilkun käyttö on turhaa valoshowta. 6. Älä piilottele, äläkä himmaile tunteittesi kanssa! Päästä sisäinen petosi irti!

Jos nahkamooses onnistuu kaikessa tässä, hän saa ajokortin, sen muoviläpyskän. Sitten hän autoilee vuosikymmeniä tyytyväisenä, kunnes näkö ja kuulo ovat enää vain muisto nuoruuden päiviltä. Silloin hän siirtyy taas polkupyörään. Taito on tallella. Sillä se ei koskaan unohdu.

fillari.jpg

terkuin Paavo