Toivoin niin, että tämä viikko olisi mennyt näin: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, lauantai ja klp (eikä se kynsien leikkuu -päiväkään olisi ollut välttämätön). Mutta perjantai tuli. Ja villapaita sen mukana..

Olisin halunnut maastokuvioisen takin (jos siis on AI-VAN pakko pukeutua).  Miehekkään. Sellaisen, jollaista laskuvarjojoukot ja palkkasotilaat käyttävät.. Sellaisen, jossa katoan maastoon kuin pieru Saharaan.. Takissani saisi olla ainakin neljä (kuusikin käy) taskua, vyötärökiristys ja kainaloissa tuuletus.  Ja mielellään paha tuoksu. Sellaisessa asussa saisin erämaassa kiinni jokaikisen kohmeisen kovakuoriaisen,  hämähäkin ja maa-artisokan..

Koskaan ei saa mitä haluaa... Harmaan, tylsän villapaidan sain.. Oliko positiivinen ylläri? Ei. Ymmärrätte varmasti närkästykseni..  Villapaitoja pitävät vain nössöt hipsterit. Helsingissä. Kerroin oitis mummolle, että sen verran minäkin muodista tiedän, että en voi pitää paitaa, joka on niiiiin last seasonia.. Taatusti alekopasta ostettua,  (”mää ostin ko halval sai…”) viime vuoden mallistoa.

Yritin liueta tapahtumapaikalta. Mutta ketterä vanhus sai kiinni. Ei auttanut vastaan pyristely..  Juustoa käytti nainen houkuttimena ja juuston himossani menin sitten pääni paidan sisään työntämään.  Ja juuri kun aloin vaipua epätoivon synkkiin syövereihin, sanoo mummo:  ”Toi paita on kyl sul iha liian piän”! Minullahan on huomattavan leveä ja vahva (kröhöm) rintakehä, joten ihmekö tuo. Minulle, kuten muillekin kehonrakentajille,  on vähän vaikeaa löytää sopivaa vaatetta. En kuitenkaan pääse pälkähästä. Huomenna tulee joku uusi vaate. Joku ihan kamala (pessimisti ei pety).

21951773_10212919660098321_1361193004_o.

Eihän kukaan vain näe minua?

t. Paavo