Hyttyset taisivat sittenkin olla Perämetsän harmittomin riesa. Tänään löytyi jotain monin verroin viheliäämpää.. Itse olin onnellisen tietämätön asiasta, kunnes Karvakäden herkät sormet, minua hipelöidessään, kohtasivat jotain minuun kuulumatonta.. Punkki oli ryhtynyt vapaamatkustajakseni. Aikoi ryhtyä elätikseni lupaa kysymättä. Perä pystyssä kykki niskanahassani. Karvakäden maailmaa tämä pyllistäjä ei järisyttänyt, kuten ei järisytä useimmiten mikään muukaan, mutta mummo otti asian vähän kehnommin. Miten? No, suurin piirtein samalla lailla kuin luonnonkatastrofin, lähestyvän pyörremyrskyn tai tsunamin! Ehkä hiven ylireagointia, koska kyseessä oli kuitenkin sen suuruusluokan elävä, että sijoittaisin sen johonkin pienen ja mitättömän välimaastoon.  Ymmärsin kuitenkin siinä tilannetta tarkkaillessani, että mummo -ihmisten geeniperimään kuuluu tämänkaltaisten eliöiden kammoksunta. Siksi moinen dramatiikka.

Hetken happea haukattuaan, mummo kokosi itsensä ja ryhtyi hommiin. Haki miniatyyri -hirttosilmukan, pujotti sen punkin perän ja pään välille, kiristi silmukan, pyöräytti pari kertaa ympäri, veti ja PLOP, siinä oli häirikkö hirtettynä. Kerronko edes, mitä sitten tapahtui? Pidätte vielä koko perhettämme hieman häiriintyneenä ja sadistisena porukkana. Mutta turha kai sitä on totuutta kieltääkään. Karvakäsi poltti punkin lavuaarissa. Huomenna varmasti taas pyytelen tätä anteeksi, mutta ilmituotu mikä ilmituotu. Punkki, legenda jo eläessään, on nyt haihtunut savuna ilmaan.

Terkuin Paavo