Sanoisinko niin, että piiiikku hiljaa alan ymmärtää vaatetuksen merkityksen.. Ei ne fleecet, plyysit ja muut hienot puuvillat ihan hanurista ole (terveiset muuten Suomen harmonikkaliitolle).  Enpä olisi vielä pari kuukautta sitten uskonut joskus näin sanovani, mutta takki on kyllä ihan kohtuu jees keksintö. Toki edelleenkin juoksen karkuun, kun vaatetta minulle esitetään, mutta teen sen enemmänkin ihan vain perinteitä vaaliakseni, kuin siksi, ettenkö sitä päälleni haluaisi.

Juuri kun ajattelin, että ei tämä tästä enää pahemmaksi voisi mennä, tuli tämä päivä ja  - 20 astetta + JÄÄ-TÄ-VÄ viima! Hetki pakkasessa ja aivoni ovat kohmeessa. Aivojen jäätyessä en tiedä kuka olen, miksi elän, koska solmittiin Pähkinäsaaren rauha..? Ihan pihalla (kirjaimellisesti!).

Minulla on pakkas-ulostus-pulma: en pysty tekemään isoa hätääni hetkessä. Se vaatii aikaa, pohdintaa, sopivaa masssaperistaltiikan stimulointia  ja tietysti vielä otollisen jättöpaikan etsintää. Entäpä nyt? Ennen kuin tuon kaiken alkuvalmistelun olen tehnyt, olenkin jo niin umpijäässä, että sisään on päästävä. Myönnän, että on tullut tehtyä viime päivinä parit shitit sisälle. Mummo ymmärtää. Sanoo vain: ”Kunnet sit vaa ota tavakses sisäl pasko.”

Tätä se nyt sitten on. Varmasti ainakin puoli vuotta vielä. Kämppikset sanovat, että kyllä se tästä helpottaa. En usko. Ehkäpä teidänkään ei kannata siihen luottaa. ”Älä Paavo-muruseni ol ain nii pessimistine!” sanoo mummo. Pessimistit ovat kuitenkin maailman tyytyväisempiä tyyppejä, sillä 90 % ajastaan he ovat oikeassa ja loput 10 % positiivisesti yllättyneitä.. Eli samalla linjalla jatkan.

Pitäkääpä itsenne lämpimänä!

Kun%20ei%20tarkene...jpg

T. Paavo. Mieli maassa kuin matelijan mahanahka. Ei kesän merkkejä missään..