Olimme Karvakäden kanssa lenkillä. Vastaamme tuli kolme koiraa. Se on äärimmäisen harvinaista näillä Perämetsän poluilla talsiessamme. Karvakäsi sanoi: ”Ommar se kiva, et joskus nährän muitaki. Ko yleensä tääl metäs ei näy kettä, eikä kuulu mittä! Täys hiljasuus.” Voi Karvakäsi, miten väärässä sinä oletkaan!

Jokaisella kävelylenkillä kuuluu ja näkyy vaikka mitä. Te nahkamoosekset ette vain havainnoi niitä, koska aistinne käyvät vajailla. Puhutte luonnon rauhasta. Höpö höpö -juttua. Sellaista ei ole olemassakaan. Luonnossa on joskus niin meluisaa, että korvissa kohisee vielä kotiin päästyäkin.  

Tänäänkin kelopuiden kumea värähtely sekoittui puiden oksien ja neulasten kummalliseen kakofoniaan. Resonoi mukavasti. Tuulisella säällä äänimaailma on aivan toisenlainen kuin tyynellä säällä. Jokaisella reissullamme soivat siis erilaiset biitit ja biisit. Hei, nyt jossain putosi käpy! Ja kaikki nuo lätäköissä pauhaavat äänet, kun vesikirput ja muut selkärangattomat hyppelehtivät niissä. Talven ajaksi osa heistä menee diapaussiin, mutta muutamat yksittäiset tyypit tuolla vielä mellastavat. Jotkut niistä eivät millään malttaisi kuolla pois ja jättää itsestään jäljelle vain munia johonkin kannon koloon. Se on se elämän nälkä, kuten laulussakin sanotaan.

Ja kauhea rouske tuolla männyn rungossa? Pystynävertäjiä kai. Lämpimästä syksystä johtuen siellä vielä aikaa  tappaakseen kaarnaa rouskuttavat. Sammalikossa käy sellainen kuhina, että talveen varaudutaan sielläkin täydellä tohinalla. "Siäl o ötököi", niin kuin mummolla on tapana sanoa. Sammakoilla on kauhea hoppu saada kaikki kuntoon ennen talven tuloa. Ellei pian ala olla valmista, niiden liikkeet alkavat hidastua siihen malliin, että ei hyvä heilu. Kohmeinen sammakko on helppo saalis hitaammallekin viholliselle.  Metsähiiret vilistävät niin, että hyvä etteivät päästäiset jää jalkoihin. Vähän siellä välillä kiroillaankin, kun samoista aterioista taistellaan.

Entä sitten metsän isommat eläimet. Siinä käy ryske ja rätinä, kun ne juoksevat pitkin metsikköä. Ja Karvakäsi -ressukka ei kuule mitään! Jänikset, supikoirat, ketut, ilvekset ja muut siellä metelöivät. Suden jos kuulen, hinaan Karvakäden kotia kohti. Näin on pari kertaa käynyt. Ja mies on ihmetellyt, että "kuissä nyt tommotte?" Itsesuojeluvaisto, ukkoseni, itsesuojeluvaisto. Hittolainen, että nuo Tikut ja Takut tuolla puiden latvuksissa ärsyttävät minua. Kerran sain risusta päähäni. Oliko vahinko? Tuskin. 

Hirvillä oli vähän aiemmin syksyllä kiima-aika ja taistelu naaraista oli kova. Tiesitkö muuten, että uros kaivaa niin kutsutun kiimakuopan, johon se virtsaa ja sen jälkeen se kieriskelee siinä omassa liemessäänn ja yrittää tällä ihanalla tuoksullaan sitten hurmata naaraan? Mummo aina valittaa siitä, että haisen muka pissalle, kun puskia tuolla tien vierustoilla haistelen. Ensi kerralla sanon mummolle, kun nillittää, että: ”Haista hirvi!”

t. Paavo