Sairasvuoteella

Kylläpä eilen oli kurja päivä. Aamupäivällä aloin oksentaa ja ällöttävää, etovaa oloa kesti iltapäivään. Mummo sanoi, että ”ton siit sit saa, ku kuanos tyäntä joka paikka”. Minäkö muka? Naista jurppi kai ne matot. Vaikka olisihan ne olohuoneen ja keittiön matot muutenkin pitänyt jossain vaiheessa pestä.

Kantoiko mummo kuitenkin sairaalle herkkuja eteen? Vähän parempaa pöperöä potilaalle. Ei. Sain keitettyä riisiä! Kuka paranee syömällä keitettyä riisiä? Ei kukaan! Kunnon sisäfileepihvin jos olisin saanut, niin voin taata, että moista herkkua en olisi pötsistäni heivannut.

Ja niin kuin tuossa kaikessa ei olisi ollut tarpeeksi, Karvakäsi päätti illalla, että minun partakarvani pitää pestä! Haisivat kuulemma vahvasti sille, jota olin sisuksistani koko päivän ulos työntänyt. Ja minä kun inhoan vettä! Ainakin pesuvettä! Kuraveden vielä jotenkin siedän, mutta pesuvedessä on jotain niin luotaan työntävää.

Juuri kun elämäni alkoi olla taas mallillaan, makoilin rauhassa sohvan kulmassa, alkoi ilotulitteiden paukuttelu. Venetsialaiset, kertoi mummo. Ymmärrän kyllä, mistä siinä on kyse ja tiedän, että raketteja ei tarvitsisi pelätä. Mutta sanopa se minun ylivirittyneelle hermostolleni. Se ei usko. Aina kun paukahtaa, tulee pakonomainen tarve päästä mummon kainaloon.

Onneksi tänään on tänään ja kaikki on taas hyvin. Toivottavasti myös sinulla.

terveisin Paavo