Karvakäsi tuli tuuppimaan minua ja mummoa yöllä. Sanoi, että pitää herätä, jos aiomme ehtiä pentukouluun. "Eihän aiota, mummo, eihän? Nukutaan!" Se on se oppivelvollisuuden pahkena.. En saanut jäädä kotiin. Ehdotin kyllä, että mummo menisi ihan vaan yksikseen tällä kertaa. Ei mennyt. Sanoi, ettei pentukoulua käydä ilman pentua.

Tänään harjoittelimme luvan kysymistä ja huomioääntä. Ei yhtään huvittanut opetella. Taaskaan. Väsytti. Onkohan minulla kehittymässä jonkinasteinen auktoriteettiongelma..? En millään ymmärrä, miksi minun pitää pyytää kaikkeen lupa. Jos nami on lattialla, niin pitäähän jonkun se siitä pois korjata pyörimästä. Miksi se en olisi minä? Ja ihan oma-aloitteisesti.

Se huomioääni olikin sitten ihan oma lukunsa. Siinä mummon piti muistaa tehdä peräti kolme asiaa peräjälkeen. Blonditesti siis. Mummo on ex-blondi. Sen huomasi. Opi siinä sitten jotain, kun nainen säätää ja säätää. Tyyli oli tämä: "Oho! Mitä mun pitikä tehrä? Mää jo alotin, mut nyt mää en muista, et mitä mä alotin.."

Karvakäsi tuli hakemaan meidät. Autossa mummo aina selvittää, mitä me olemme tehneet. Karvakäden pitää osata toimia kanssani samoin. Eikä suurin piirtein samoin. Ei. Prikulleen samoin (mummon prioriteetteja). Huomioäänestä nousikin melkoinen haloo. Ääni, jonka mummo oli valinnut huomioääneksemme, ei taipunutkaan Karvakäden suuhun. Kielen lihakset ja hermot eivät tunteneet oikeaa asentoa. Miesparka! "Harjottel ny! Pist kiäli tommotti! Ei ol torellist! Iso miäs, eikä tämmöst ossa!" Karvakäsi ehdotti, että muutetaan ääntä. "Joo-o. Me olla tunti ehrollistettu tätä äänt ja sit se tarttis vaihta. Ei tul mittä!" Olipa rattoisa automatka. Mummo kiihtyi. Karvakäsi nauroi. Minä yritin nukkua.

Saapa nähdä, mikä se meidän porukan huomioääni tulee olemaan. Mummo uhkasi, että hän tilaa Karvakädelle ajan puheterapeutin vastaanotolle. En yhtään ihmettelisi. Minun ja Karvakäden kouluttaminen kun on mummon elämäntehtävä.

Kyllä koulu vie miehestä energiat... Mummo, pidä sinä puruluuta, minä puren..

terveisin Paavo Perusjätkä