Tassut turvoksissa (no,  ehkä ihan lievää liioittelua, mutta jotain sinne päin..) tässä yritän päiväkirjaani kirjoittaa. Tulipa tehtyä tähänastisen elämäni rankin erämaa- lenkki. Juoksin kolme tuntia ( ja kylmiltään, enempiä treenaamatta) lähes tauotta. Miksi en voinut hidastaa tahtia? Siksi, että en voi sietää perässähiihtäjän roolia. Jos hidastelin, joku meni ohi. Ja taas oli juostava. Hidaste hihnan päässä yritti jarrutella, mutta yllättävän kivasti sain liikettä mummon  vanhoihin pohkeisiinkin.

Mummolla on outo tapa liikkua luonnossa. Minä olisin auliina apurina häntä hinannut vaikka koko matkan (vähät välittämättä siitä, että hengitykseni vinkui ja pihisi), mutta mitä tekee nainen? Pysähtyy. Joka kerta pysähtyy, kun saan kunnon vedon päälle. Ymmärtäisin, jos tätä olisi tapahtunut kerran tai kaksi. Ei. Koko matkan jatkoi samaa pelleilyä.

Mitään herkkua en saanut pysähtyä maistelemaan (en kunnolla edes haistelemaan). Tiedätte kai herkkuni? Ei, ei ollut puolukka eikä karpalo.. Ötököiden vähennyttyä syyssäiden myötä, olen siirtynyt siihen itseensä.. Menee sekä läjästä että pökäleinä. Nyt ehkä paheksutte.. Mutta p….ssa ei ole mitään pahaa, kysykää vaikka kärpäseltä.. Miljoona triljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä.. Mummo ei ymmärrä minua tässä asiassa. Hiukan jos hipaisenkin ko. tuotosta, niin pussailut on siinä siltä päivältä. Mummo hienostelee..

Erämaassa oli muitakin. Eli se ei siis ollut oikea, aito erämaa. Se oli ylikansoitettu sellainen. Enkä ollut ainoa koiramaailman edustaja kyseisessä paikassa. Koppavia ja vähemmän koppavia tyyppejä oli metsä puolillaan. Koppavat eivät minua päin edes vilkaisseet, kun vastaan tulivat. Kyse oli ehkä jostakin sellaisesta, josta minullekin on yritetty toitottaa (oikeaoppinen toisen koiran ohitus ja plää plää plää… Ei kiinnosta.). Toiset taas ottivat reippaastikin kuonokontaktia.

Tässä kuva ihanasta pyreneittenkoirasta, johon törmäsimme (minä tunnen edelleen vetoa näihin isompiin, runsaskarvaisiin tyttösiin.. Muistattehan vielä Huldan, hurmaavan leonbergin?).Ensimmäinen ajatukseni oli: Nyt Pave pääsee lähikontaktiin!! Oikeassa olin! Niin oli lämmin vastaanotto hänen suunnaltaan.. Ihan yllätyin moisesta ystävällisyydestä.  Vaikka jotkut sanovat, että heti ensitapaamisella ei pidä pyrkiä suuhun, sääntöä uhmaten sen tein. Pussasin niin että posket puutuivat.

Hiukan harmitti, että minun ja vaalean unelman  juttu  ei edennyt siitä, sillä Karvakäden kaivettua kinkkuvoileivät repusta, huomiokykyni herpaantui, ja tyttönen oli hävinnyt, kun olin saanut syötyä. Mitä opin tästä; mieti Paavo tarkkaan, minkä kinkun valitset…

terveisin erä-Paavo