Olipa viikonloppu! Minun onnellistuttajat, Boris ja Hilma, olivat meillä! Mitäkö teimme? Ennen niin herkkähipiäinen ja totinen Hilma-Himbeliini oli aivan fiiliksissä ja kävi kierroksilla. Kerroin viimeksi Hilmalle, että minulla on ollut vähän kysyntää tuolla koiratyttösten keskuudessa. Narttuja alkaa olla tyrkyllä niin, että niitä saa lennossa vaihtaa ja ärhäkämpiä (vink, vink, Hiluseni..) pois häätää.. Hilma taisi olla mustis. Vähän väliä tuli läpsimään kuonolle, että huomaathan minut..
Painimme, ärisimme, kalistelimme hampaitamme, ”purimme” nilkkoja. Mummo oli kauhuissaan. ”Ei sunka toi ol enä turvallistaka?” Joo-o, olisihan se tietysti vähän outoa, jos ihmislapsi roikkuisi toisen ihmislapsen niskassa hampaillaan, mutta meille koiruuksille se on ihan vaan hauskanpitoa. Hilma on kooltaan minua pikkuruisempi (ei myönnä kyllä tätä), mutta kuntoa ja kestävyyttä Hilmalla on kuin kilpahevosella!
Hilma on biologinen syömäkone. Hankalaksi asian tekee se, että Hilma painaa 2,5 kiloa ja hän haluaisi päivittäin syödä… hmmm, noin 2,5 kiloa.. Kun Hilma herää, ensimmäiseksi hän huutaa mummolle: ”Eikö tässä hostellissa saa aamupalaa ollenkaan??” Hilma on myös paatunut, täysin estoton ruokavaras. Boris, joka on tuurisyöppö, luovuttaakin useimmiten ruokansa (ellei siis ole syömäputki päällä..) Hilmalle. Tästä ei tyttöjollaonnniinsyötävänihanathiukset tykkää ollenkaan... Ilman hänen ällistyttävää visuaalista tarkkaavuuttaan, Hilun kaunis putkivartalo olisi hyvinkin pian tyyliä tynnyri..
Boris taas on hiljainen mietiskelijä. Hänellä on filosofin sielu. Platonin, Sokrateen tai jonkun muun järkiveikon.. Boris ei ehkä osaa lentää kuuhun tai ratkaista matemaattisia yhtälöitä, mutta omissa jutuissaan hän on tavattoman viisas. Borista ei ohjelmoida kuin tietokoneohjelmia; Boris osaa olla tottelevainen silloin ,kun se on hänen etunsa mukaista. Ja se on taito, jos mikä! Ja Boris on ehkä maailmankaikkeuden paras tyhmän näyttelijä..
Viimeksi kun Boris kävi meillä, Karvakäsi pelkäsi Boriksella olevan syysmasennusta. Matalapainetta kuin brittein saarilla. Poika vain mietiskeli. Ei jaksanut mitään. Ei kiinnostanut mikään.. Sivusilmää antoi ja paskaa viikonloppua meille toivotti.. Nyt masennus oli selätetty. Boris jopa hymyili. Niin että puoli päätä oli auki. Ja söi minun pinkin porsaan (sen uuden).. Boriksella ei pysy ehjänä kuin puolen metrin ratakisko..
Kerroin Borikselle mummo ja Paavo –vitsin:
- Käytitkö koiraasi näyttelyssä?
- Käytin.
- Mitä tuomari sanoi?
- Yli-ikäinen ja päässäkin on vikaa.
- Sanoiko tuomari koirasta mitään?
Ja sitten me pojat naurettiin taas!!
t. Paavo
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.