Joku tulee! Joku tulee! Emo nosti melkoisen metelin, sillä reviirillemme oli astuttu. Pian kuului tuttu ääni. Voi juku! Se on mummo! Pitikö meidän nähdä tänään? Nyt olen kyllä missannut jotain pahan kerran. Miksi minulle ei koskaan kerrota mitään?!

Täytyy kyllä myöntää, että oli kiva nähdä mummoa. Veljiä ja siskoa ei tämä vierailu juurikaan kiinnostanut. He jatkoivat uniaan. Asiahan ei koskenut heitä. Meidän kenenkään ei tarvitse enää tehdä mitään hurmauselkeitä, sillä jokainen meistä on jo "valittu", jokainen on löytänyt omat ihmisensä.

Mummo ihmetteli ihmettelemästä päästyäänkin, että miksi vain ja ainoastaan minä olen kiinnostunut hänestä. Hän tietysti oletti, että me kaikki ryntäisimme häntä vastaan riemusta kiljuen. Mutta kuten jo edellä kerroin, se olisi ollut sisaruksieni osalta vain turhaa ihmisen mielistelyä. "Voi Paavo sinu, muistak sä minu viime kerralt?" (ja taas tuo kamala murre...) No hei, tottakai muistan! En viitsinyt sanoa, että hajusi ei petä.. Mummoa miellyttääkseni (kun kerran tänne Helsinkiin asti tuli minua katsomaan) nuolin hänen poskeaan, käsiään ja joo, myönnän, taisinpa nuolla varpaitakin.. mutta ihan vaan vähän.

Mutta se, miten tämä tapaaminen erosi edellisestä kerrasta oli se, että mummolla oli mukanaan joku tyyppi. Sanon häntä Karvakädeksi (saat itse päätellä miksi). Karvakäsi rapsutti aika mukavasti leuan alta. Ei tainnut olla ensikertalainen koiran käsittelyssä. Minähän päätin heittää itseni pitkin pituuttani ja sanoin: " Antaa tulla! Rapsuttakaa nyt oikein sydämenne kyllyydestä!" ja sen he tekivät. Minun puolestani tuo saa tulla vaikka tavaksi. En pane hanttiin jatkossakaan. Liitän oheen kuvan tapahtuneesta.

Sovimme, että nyt ihan oikeasti näemme seuraavan kerran vasta 4.6., jolloin lähden heidän mukanaan uuteen kotiin. Katsotaan nyt sitten, malttavatko nuo pitää näppinsä erossa minusta siihen asti :)

terveisin Paavo