Minulla on ongelma. Toiminnallinen riippuvuus. Ja koska riippuvuuteni antaa minulle voimakkaan mielihyväsävytteisen minäkokemuksen, turvaudun kerta toisensa jälkeen tähän samaan toimintoon.

Koen häpeää ja syyllisyyttä itsehillintäni heikkoudesta.  Ja ongelmaani ei suinkaan helpota ympäristön reaktiot (= mummon ja Karvakäden negatiivissävytteiset sanat). Toistaiseksi toiminnan antama hyvänolon tunne, euforia,  on mennyt kuitenkin kaikkien muiden tunteiden edelle.  En kykene keskeyttämään toimintoa, saatikka lopettamaan, vaikka tiedän seurauksien olevan pahimmillaan lähes sietämättömiä (= jatkuvaa nalkutusta, naputusta..)

Kun riippuvuuteni alkoi, se alkoi pikkuhiljaa. Voisinpa sanoa askel askeleelta. Aikaa myöden se paheni. Sitä piti saada aina vain lisää. Toleranssi siis kasvoi. Nykyään olen siinä pisteessä, että aamuni ei oikein millään tahdo lähteä käyntiin ilman tätä kyseessä olevaa toimintoa.

Toimintaan liittyy paljon muistoja. Ja nämä muistijäljet ovat poikkeuksetta ehdottoman positiivisia. Plus-merkkisiä kaikki. Alkuun ajattelin, että voin lopettaa tämän ihan koska vain. Teen sen enää yhden ainoan kerran. Tämä kerta on taatusti se viimeinen. Pian kuitenkin huomasin, että addiktio on ottanut vallan; nyt jalkani ohjaavat päätä, eikä pää jalkoja.

Mitä olen yrittänyt tehdä parantuakseni? Olen pyrkinyt lisäämään kehotietoisuuttani. Olen yrittänyt kovasti tarkkailla, mihin suuntaan nenäni näyttää ja mihin suuntaan jalkani osoittavat. Jos suunta on ollut väärä, olen tehnyt korjausliikkeitä. Olen kokeillut erilaisia rentoutusharjoituksia. Vetänyt itseni reporangaksi keskelle pihaa. Olen käynyt terapeuttisia keskusteluja lukuisten eri ihmisten kanssa. Olen työstänyt kokemuksiani ja käynyt läpi mahdollisia ei-toivottuja kaverisuhteita. Psyykkistä hyvinvointiani olen pyrkinyt kohentamaan turhautumisen tunnistamisella ja sen säätelyn opettelulla. Tunnetaitoja olen harjoitellut. Ja tämä kaikki..  toistaiseksi tuloksetta.

Tiedän, että riippuvuudesta toipumiseen ei ole pikaratkaisuja. Toipuminen edellyttää kokonaisvaltaista elämän- ja ajattelutavan muutosta. Oikeastaan koko Paavo-identiteetin uudelleen rakentamista. Olenko siihen valmis? En tiedä. Mitä keksin tilalle? Mikä voisi olla yhtä palkitsevaa? Olen kuullut, että riippuvuudestaan luopuva on erittäin altis uusille, toisenlaisille riippuvuuksille. Haluanko elämääni tupakka-, alkoholi- tai seksi-himon?

Mitä? Unohdinko kertoa, mistä on kyse? No, minulla on ollut jo jonkin aikaa pakonomainen tarve karata kotipihalta. Juosta lähitielle. Aina vain kauemmas ja kauemmas. Olen riippuvainen sen tuomasta jännityksen tunteesta. Tunnen miten adrenaliini alkaa virrata heti pihalta pois kääntyessäni. Sydämeni alkaa hakata. Aistini terästäytyvät. Elimistööni leviää hyvänolon tunne. Kuka voisi auttaa minua? Onko anonyymeille tieholisteille vertaisryhmiä?

Aina%20sataa...jpg

kyseleepi Paavo-poloinen

PS. Näin meillä riippuvuuksia hoidetaan!! Pakkohoidolla! Ei näin! Mummoooooo!!!