Hilma on kyllä hassu tyyppi! Olen kertonutkin teille, että Hilu rakastaa ruokaa jopa enemmän kuin itseään. Ja se on paljon se.

Eilen heräsin päiväuniltani kauheaan möykkään: ”Mikä linjastolla mättää?! Ruoka-aika!” huusi narttu.

Hilu on tarpeen tullen myös niin kutsuttu omatoimisyöjä. Hän keksii kyllä keinon päästä vaikka katonrajaan, jos siellä vain jotain ruuaksi mainittavaa on. Eilen olin todistamassa tapahtumaa, jossa Hilu aikoi hypätä sohvan selkänojalta verhotangolle kärpäsen perässä. Potentiaalinen liha-annos kun sekin. Mummo esti tapahtuman.

Kerran tämä omatoimisyöjä varasti pöydältä karkkipussin. Ja koska tiesi luvattomalla asialla olevansa, ei ehtinyt karkkeja edes pureskella, vaan nieli ne kaikki. Alle kymmenessä sekunnissa. Vihdoinkin hänellä oli täysinäinen olo, mutta niinhän siinä kävi, että vatsaontelon paine kävi liian suureksi ja Hilun harmiksi karkit ulkoistivat itsensä.

Ai niin Hilu, hyvä kun muistutit, olethan sinä kerran aiemminkin ollut lähes yhtä täynnä. Silloin kun Tyttöjollaonniinsyötävänihanathiukset leipoi pullaa ja Hilu onnistui kiipeämään pöydälle ja syömään kaksi kohoamassa olevaa pullaa. Kyllä. Pullataikina jatkaa kohoamista myös chihun vatsassa.

Nyt ette varmasti enää edes ylläty, kun kerron Hilun muutamia vuosia sitten olleen eläinsairaalassa tiputuksessa, kun hän oli löytänyt autosta xylitol-purkan. Mitä Hilu? Ai, nahkamoosesten vika. No tietysti on. Mummo sanoo, että herkkujen perään olevan chihun hengissä pitäminen on ihan oma tieteenlajinsa. Olen samaa mieltä.

T. Paavo