Vielä ei ole tullut sellaista päivää, että en olisi muistellut ja kaivannut Cassua. Odotan sitä päivää, kun en enää sure sitä, että Cassu kuoli, vaan pystyn iloitsemaan siitä, että hän eli. Suruprosessini ei kuitenkaan ole vielä siinä vaiheessa.. Kävimme taas tänään Paavon kanssa Cassun muistokivellä. Kivi on tuossa pihapiirissämme, ison kuusen syleilyssä.

IMG_20170729_182841%281%29.jpg

Emme koskaan ajatelleet, että Paavo tulisi korvaamaan Cassua. Häntä ei hankittu meille "laastariksi". Paavo saa olla aivan oma ihana itsensä. Ja niin hän onkin. Siitä ei ole epäilystäkään! Samankaltaisuutta heissä ei Cassun kanssa juurikaan ole. Eroavaisuuksia sen sijaan tulee esiin päivittäin:

Paavo rakastaa risuja, korsia, ötököitä, likaa! Cassu ei voinut ottaa pienen pientä keppiäkään suuhunsa, kun jo sylki roskia suupielistään ulos. Vaikka hän rakasti palloleikkejä, käpyä hän ei voinut suuhunsa ottaa; liikaa pölyä ja likaa, pthyi! Multaa Cassu ei kuopsuttanut koskaan. Sammakko-oja olisi varmasti ollut hänelle jo pelkästään ajatuksena kauhistus! Cassu oli kaikin tavoin hienostunut koiraherra. Pikku-Paavo taas on sellainen heinähattu, ettei paremmasta väliä.

Cassu nautti siitä, kun hän sai sukellella kiviä rantavedestä. Yhtään ei haitannut, vaikka koko pää meni välillä veden alle. Puhtaus ei ollut hänelle pahasta, kuten se tuntuu Paavolle olevan.. Kun olemme rannalla, Paavo etsii ötököitä kivien välistä tai etsii risun tai korren nakerreltavakseen. Ehkä jo ensi kesänä Paavokin keksii uimisen riemun. Tai sitten ei.

Nauroimme usein, että Cassu on aito prinssi, joka tarvitsee pumpulipepulleen pehmeääkin pehmeämmän vuoteen. Hän saattoi kasata kaksikin sohvalla olevaa tyynyä päällekäin ja kavuta niiden päälle nukkumaan. Lattialla en muista hänen nukkuneen koskaan. Cassu tarvitsi myös peiton päälleen. Hän petasi kovasti, ennen kuin sai mieleisensä pesän, jonne kiertyi kerälle. Paavo taas ei tällaisista välitä! Hän heittää itsensä pitkälleen juuri siinä kohden, missä sattuu olemaan, kun uni tekee tuloaan. Useimmiten hän nukkuu pehmeän petinsä vieressä, kovalla lattialla. Reporankana.

Cassu oli "yhden perheen koira". Hän ei juurikaan perheen ulkopuolisista välittänyt. Kun meille tuli vieraita, alkoi Cassu hyvin nopeasti kannustamaan heitä pois lähtöön. Kovasti yritti ohjailla vieraita ulko-ovelle. Paavo sen sijaan rakastaa ihmisiä! Tervetuloa kaikki meille, tutut ja tuntemattomat! Se on Paavon motto. Kun vieras katsookin Paavoa, alkaa Paavo kurottautua tätä kohti ja kieli alkaa lipoa. Hänen tekisi mieli pussata ihan jokaikistä! Paavo on kaikkien kaveri.

Molempia koiria yhdistävä tekijä on aamu-unisuus. Se on tällaiselle aamun torkulle, kuten minä, kuin lottovoitto! Ihanaa, kun koira nukkuu aamukymmeneen ja pitempäänkin! Cassu aikoinaan, ja nyt Paavo, tarvitsevat aamulla paljon silityksiä ja rapsutteluja herätäkseen. Siinä sitten "hymyillään" ja hitaasti availlaan silmiä. Kiskotellaan ja haukotellaan. Jaksaisiko.. Viitsisikö.. Aivan kuten minä.

Olen varma, että jotkut ihmiset pitävät minua höpsähtäneenä koiramummona. Ei haittaa! Juuri sellainen olenkin! Maailmaan mahtuu monenlaista rakkautta. Rakkaus koiriin on yksi niistä. Uskon koirien tuovan minussa esiin sen paremman puoleni. Ilman heitä olisin varmasti huomattavasti ankeampi ja tiukkapipoisempi. Paavo pitää huolen siitä, että elämä on parasta viihdettä! Ja siihen tämä Paavon ja minun kirjoittama blogikin perustuu.

terveisin mummo