Minä kerjään. Karvakädeltä. En häpeä myöntää sitä. Olen hionut suoritukseni lähes täydelliseksi. Minulla on niin pomminvarma tekniikka, että aina tärppää ja osingoilla ollaan. Valehtelemme mummolle. Tänäänkin ihan vain iltauutisia yhdessä katseltiin. "Voi kun ihanaa; presidenttipari saa pennun...Ai, mikä juustovoileipä?”

Mummo, vaikka pitkät piuhat omistaakin, laskee kyllä 1 + 1, kun joka ilta tallustamme Karvakäden kanssa peräkanaa telkkarihuoneeseen. Karvakäsi edellä. Minä kantapäillä. Jääkaapilta on lähtö. Sohvalla maali. ”Älä opeta sitä Paavo kerjämä!” Pyh. Ei tarvitse opettaa. Osaan kyllä. Sisäsyntyistä.

Mummolta en kerjää.  Se olisi turhaa energian tuhlaamista. Yritetty on. Naisella on jonkinlainen asennevamma. Tai on vaan niin ahne. Syö itse kaiken. Ja lihoo. Jos jakaisi edes osan, niin saisi painonsa kuriin. Turha valittaa minulle, jos farkut kiristää. En tunne sääliä.

22396561_10213049106694405_1073532946_o.

t. Paavo

"Pian o Paavo-punkero", sanoo mummo. Puhukoon vain omasta puolestaan..