Virikkeitä elämääni, pakoa arjen tylsyydestä, elinpiirini laajentamista.. Kaikkea sellaista kaipailin. Mitenkä perämetsän poika tuon kaiken toteuttaisi? No matkustamalla Mikkeliin tietysti! Umpisavoon!  Keskelle ei mitään. Oliko oikea ratkaisu? No, eipä sitä tälläKÄÄN kertaa minulta kysytty.

Ja jos olen tähän asti ajatellut, että meillä päin puhutaan hiukan oudosti, niin kuule, ei ole turun murre hassua ja outoa nähnytkään! Kuten joku asiaan enemmän perehtynyt on joskus niin viisaasti sanonut: savon murre ei ole oikeastaan kieli, vaan tapa tuhota sivistynyt keskustelu.  Just niin.

Ette ikinä arvaa, mikä minun nimeni on savoksi? Puavo! PUAVO!? Hiukan kun haukuin, niin jo väänsi savolainen siitä melko lailla utopistisen kysymyksen: ”Mittee se Puavo huastoo?” Minä en moista mongerrusta sietänyt.. Haukkasin kunnon palan ukon pohkeesta! Mitä mummoooooo? No okei. En haukannut. Taas tuli totuus pilaaman hyvän tarinan kerronnan.

Tällainen junttiutunut ex-hesalainen ei oikein saanut savolaisiin kontaktipintaa. ”Suattaa olla ehkä niinnii. Suattaa olla olemattannii.” Ota tuosta selvää. Entäpä Mikkelin seudun eläinmaailma? Kalakukko olisi ollut kiva tavata. Ei näkynyt. Pesivät  kuulemma tiheimpinä parvina jossakin Kuopion seudulla. Lintukoirana minua tietysti muutkin paikalliset siivekkäät kiinnostivat. Kuten esimerkiksi kaakana. Se, joka paikallisten mukaan ”kukkuu, kukkuu, kaakana kukkuu”.. Ja talitiaiset… Mikkelin talitiaiset kun sirkuttavat kimeällä äänellään: ”titipähyvinnii, titipähyvinnii”..

terveisin perämetsäänsä tällä hetkellä hyvin tyytyväinen Paavo

huumori.jpg

Mitä tykkäätte savolaisten huumorintajusta? Saksanpaimenkoirat eivät saa uida täällä. Niin kuin me muut nyt sitten sitä helmikuussa harrastaisimme.. Höh.