Uusi filosofinen pohdinta on herännyt Perämetsän uusien portaiden myötä.. ”Kumpi oli ennen, muna vai kana” -kysymyksen lisäksi on noussut esiin vähintäänkin yhtä paljon kansaa kahtia jakava ihmettelyn aihe:  ”Portaat vai funikulaari?” Näkemykset vaihtelevat runsaasti puoleen ja toiseen.

Hieman portaita suosivien määrää on lisännyt eittämättä Turun kaupungin läheisyys. Turun Kakolan rinteen funikulaari kun on niittänyt hieman kyseenalaista mainetta niin ulkonäöllään kuin toimivuudellaankin.. Italialaiset myivät turkulaisille yli viiden ja puolen miljoonan euron kauniin rinnehissin näköalaikkunoin ja mikä oli lopputulema? Mitä sai ostaja? Harmaata roskasäiliötä muistuttavan laitoksen, joka kulkee, jos kulkee. Yleensä ei kulje. Turkulaisia itkettäisi ellei naurattaisi.

Nyt Perämetsän portaita puoltavat mainitsevatkin portaiden yhtenä plussana juuri niiden käyttövarmuuden. Kunhan aamupuuroa ei ole unohdettu, energiaa riittää kyllä ylös nousuun. Ja ehkä sen jälkeen vielä jopa alas tuloonkin. Portaissa ei ole painorajoitusta, eikä ainakaan vielä ole henkilölukumäärääkään rajoitettu. Ilma on mitä ilmeisemmin raikkaampaa kuin funikulaarissa, jossa vieruskaveriksi saattaa osua juuri se laktoosi-intolerantikko, joka ei ikävä kyllä tänään ole malttanut olla ilman kahvimaitoaan.

Funikulaaria puoltavat taas vetoavat siihen, miten käyttäjän energiaa säästyy kaikkeen muuhun tuottavampaan tekemiseen, kuin ylös-alas-ylös-alas -liikkeen ylläpitämiseen. Erityisesti ylipainoisille tämä on huomattavasti miellyttävämpi liikuntamuoto, ja paikasta toiseen siirtymisen keino, kuin esimerkiksi rullaluistelu tai kilpapyöräily. Funikulaarissa on hälytysnappi, ihmisessä ei. Funikulaarissa apua saat nappia painamalla, joka ei ole niin nolo toimenpide kuin aina niin tyhmältä kuulostava avun huutaminen. Ja jos funikulaari joskus jumittaa, se tekee matkasta vain entistä jännempää, extremeä, ja sitähän nykyihminen etsii keinolla millä hyvänsä.

Keskustelu jatkuu. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan..

t. Paavo