y%C3%B6puku.jpg

Paavo kaipailee kulkusiaan. Tätä kaipuuta kuuntelimme lähes koko yön. Ja mikään lohduttava sana ei auttanut. Ei edes kainaloon pääsy. Olin ostanut vauvan bodyn (kauniin vaalean sinisen), johon pojan yöksi puin. Hän riisui sen vähintään viisi kertaa yön aikana. Ällistyttävän taitava Houdini tämä meidän Paavo.

Kastraatio oli monelta kannalta harkittu juttu. Merkkailua ei kotona ollut, mutta kyläpaikoissa senkin edestä. Jalka nousi kepeästi, kun sopiva haju osui nenään. Eräskin hotellihuone lainehti Paavon jäljiltä. Leuka täristen, hajua maistellen, Paavo ryntäili hotellihuoneessa paikasta toiseen. Rentouttava lomako? No ei.

Toinen syy, miksi pallien poistoon päädyttiin, oli Paavon olematon ruokahalu. Jospa hän saisi sitä edes hieman lisää. Ei painanut poika ihan neljää kiloakaan (normipaino olisi hänelle ehkä noin 4,5-5 kg) . Eläinlääkäri varoitteli lähtiessä meitä, miten yleensä urosten paino nousee  leikkauksen jälkeen:  ”Tosin täst lähtökohrast se ei ehkä ol niin paha juttu..”  hän kuitenkin totesi.

Paavo tosiaan kuvitteli bileisiin menevänsä. Kovasti iloisena teki tuttavuutta eläinlääkärin kanssa. Tässä yksi ote heidän keskustelustaan:

Paavo:  nuolemista, vikinää, oo mun kaveri, oo mun kaveri!

Eläinlääkäri: ”Olsit miättiny ennen ko kusit nurkki. Nyt mää sit viän sun munat.

t. Mummo

munat.jpg

Toipilas..