Treffasin tänään Hugoa. Serkkupoikaa. Hän on se tyyppi, joka on kova painimaan ja pussaamaan. Parhaimmillaan (vai sanoisinko pahimmillaan) taisi koko kuononi olla Hugon suussa! Paikalla oli myös mini-ihmisiä. Tooooosi hyvän makuisia! Maistelin niin korvat, nenät kuin suutkin ja kyllä, makealta maistuivat! Nämä lapset olivat jo niin Hugon pusuihin tottuneita (poika kun jakelee niitä aika anteliaasti), joten eivät laittaneet hanttiin minunkaan lähentelyille. Mummo ja mini-ihmisten emo juttelivat jotain pöpöistä ja vatustuskyvyistä.. Pikkasen kauhistuin, että onko ihmislapsissa pöpöjä..?

IMG_20170720_120133.jpg

Hugolla oli suurin puruluu, jonka olen koskaan nähnyt! Minun teki niin mieli järsiä sitä, mutta siinä nousi jonkinasteiseksi ongelmaksi se, että Hugolla oli samaan aikaan aivan samankaltainen mieliteko juuri siihen samaan luuhun. Niinpä meistä joutui sitten aina toinen vuorollaan odottamaan vesi kielellä vieressä, kun luu oli toisella. Ja sitten taas päinvastoin. Nyt mietitte varmaan, että sulassa sovussako me luuta vaihtelimme. Kaunis ajatus. Mutta ei se ihan niin mennyt. Kyllä siinä piti vähän toista harhauttaa ja sitten salaa siepata luu itselle. Kunnes taas..

Kun luulin jo maailman laitimmaisessa korvessa asuvani, vietiinkin minut tänään vielä syvemmälle metsään. Kuhankuonoksi kutsuivat paikkaa. Siellä ei menyt edes tietä. Kapeilla pitkospuilla piti tasapainotella. Ja mikä hajumaailma siellä olikaan! Sellaisia tuoksuja en ole koskaan aiemmin kokenut. Uskon saaneeni siellä elämäni ensimmäisen vainun.. En voinut lähteä perään, koska minulle ei ole kerrottu, olenko hirvikoira, jäniskoira vai susikoira..

IMG_20170720_173419.jpg

Suolla sain maistaa pieniä sinisiä palloja, mustikoita. Ne syötiin suoraan varvuista. Nam. Ja kyytipojaksi suojärvestä vettä. Mummo ja Karvakäsi söivät metwursti-leipiä. En olisi huonoa tykännyt, jos olisivat minullekin palan tarjonneet. Mutta ei. Söin sitten paluumatkalla parit ötökät mättäältä. Mummo ei osannnut niitä nimetä. Gastronominen termistö ei ole hänellä hallussa.

Täytyy myöntää, että  tottumatta tällaisiin lenkkeihin, jalkani hiukan väsyivät. Mummo sai kantaa minua loppumatkan. Ikävähän se oli vaivata vanhaa naista, mutta idea oli hänen.

IMG_20170720_173246.jpg

Jouduin Karvakädestä huolehtimaan: "Ho-hoi mies! Takaisin sieltä, ettei hukka sinua peri!"

t. Paavo