Mummo: Sul on Paavo tänään sun ensmäine viralline työpäivä.

Paavo:    Mennäänkö kävellen?

Mummo: Ei ku autol.

Paavo:    EIIIII!

Mummo: Ei me ny Marttila asti kävelläkkä voir.

Paavo:    Turvavyövaljaissa vai kuljetuslaatikossa?

Mummo: Kuljetuskopas.

Paavo:    EIIIII!

Mummo: No, turvavyövaljais sit.

Paavo:    EIIIII!

Mummo: Mutku vaihtoehdot ol siin.

Paavo:    Hoitaja mulle kotiin, niin kuin eilenkin!

Mummo: Ei täl kertta. Ol nyt reipas poika.

Paavo:    Jotain kivaa sitten matkaan mukaan. Vaikka soraa, käpyjä tai havunneulasia.

Mummo: Voidaan otta kanakiertten palassi.

Paavo:    EIIIII!

 

Taas tehtiin niin kuin mummo halusi. Onneksi sain laatikkoon leluja.. niin ja niitä kanakierteen palasia. Matka sujui kohtalaisesti. Hyvään arvosanaan en yltänyt siksi, että rikoin laatikon vetoketjun. Tällä kertaa en huutanut lainkaan autossa. Tai ollaanko rehellisiä? Ihan vähän välillä huusin: "Älä jarruta nainen, anna mennä vaan!" Mummo sanoi, että risteysalueilla pitää hiljentää ja joskus jopa pysähtyä. Niin lainkuuliaista sitä oltiin vielä tuossa vaiheessa, mutta odottakaahan kun kerron, miten päivä siitä eteni.

Työ tarkoitti tällä kertaa sitä, että mummo hengaili nuorten miesten kanssa ja minut jätettiin tutkailemaan maalaistalon pihaa (sinänsä ihan mielenkiintoista tällaiselle luonnonantimilla elävälle). Mielenkiintoisin oli tyyppi, jota sanottiin kissaksi. Lähestyin hänen kasvojaan poskisuudelman antaakseni, mutta what's that? Tajusin hyvin nopeasti, että kissan henki haisi aivan väärälle. Ei sellaiselle, mistä koirat pitäisivät. Oli pikkaisen sellainen happaman kirpeä häivähdys. Häivyin paikalta.

Kissoista siirryin tyyppeihin, joita sanottiin pupuiksi. Ovat kai aika vaarallisia, koska heitä pidettiin häkissä. Rohkeana poikana kuitenkin lähestyin vaaraa ja uskokaa tai älkää, ne pelkäsivät minua. Paitsi se suurin. Se oikein pedon näköinen. Ohessa kuva tästä kohtaamisesta.

IMG_20170616_130318.jpg

Aloin olla aika poikki työn teosta jo tuossa vaiheessa. Mummo sanoi, että työpäivä ei ole vielä puolessakaan. Minun pitäisi tsempata. No, tsemppasin. Seuraavaksi ajoimme Paimioon. Iso hieno rakennus. Oli joku Erityishuoltopiiri, mummo kertoi. Näin aivan selvästi, että ulko-ovessa oli koiran kuva ja päällä punainen rasti. Minun käsittääkseni tuon pitäisi olla pieni este tai ainakin hidaste minun sisään pääsylleni. "Mieti kaikkia allergisia lapsia!" huusin mummolle, kun tämä otti minut kainaloonsa ja käveli kylmänrauhallisesti sisään. Minua nolotti.

Haimme tästä isosta rakennuksesta mukaamme pienen pojan. Selvästi alaikäinen. Mukava kaveri! Päätimme yhteistuumin, että lähdemme jätskille. "Mutta mummo! R-kipsallekaan ei saa viedä koiria sisään!" Mitä tekee mummo? Vakain ja varmoin askelin, suorastaan voittajan elkein, mummo asteli ovesta sisään ja ilmoitti, että meidän Paavo ei sitten koske teidän pulliin eikä hodareihin, joten hän on vaaraton. Ja taas nolotti.

Ennen autoon menoa ilmoitin mummolle, että nyt olisi sellainen olo, että pitäisi löytyä hyvä paikka kyykistymiselle. En osaa tehdä "sitä" asfaltille. Mummo ohjaa minut nurmikolle, johon vain ihmiset saavat pissiä. Koirilta pissiminen nurmikolle oli kielletty. Ihan kyltein taas tämäkin ilmoitettu. En enää edes yrittänyt estellä mummoa. Sinne. Mutta kyllä nolotti.

Onneksi on viikonloppu!

terveisin Duunari-Paavo