Miten paljon ihminen voikaan kaivata karvalankamattoa? Niin paljon, että hän salaa hiipii varastoon silittämään ja paijaamaan tätä. Ja miettii mieli haikeana, että tuleekohan vielä se päivä, kun tiemme kohtaavat taas..

Olen täydellisen tympääntynyt Ikean harmaisiin, vettä hylkiviin olohuoneen mattoihin! Niitä käytettiin meillä jo Cassun viimeisenä elinvuotena. Vanhan papparaisen rakko kun tyhjeni välillä hänen huomaamattaan. Tyhjeneminen ei katsonut aina aikaa eikä paikkaa.

Jossain vaiheessa jo tuntui, että Paavohan oppii nopeasti sisäsiistiksi. Ei oppinut. Takapakkia on tullut roimasti. Paavo lähtee innokkaana ulos tarpeilleen. Osaa kyllä pyytääkin sinne. Mutta sillä hetkellä, kun etujalat koskettavat pihamaata, menee pojan pää totaalisen sekaisin! Pienen pään sekoittaa miljoona ajatusta ja intoa puhkuen hän säntäilee paikasta A paikkaan B. Se oleellisin asia eli miksi ulos on lähdetty, unohtuu kokonaan. Tai sitten hän päästää kiireesti sellaisen pikku lirun, jotta saa mummon harhautetuksi. Isommat lirut päästetään sitten sisällä, kun kiire ja touhotus on ohi.

Pitkään yritin pitää edes yhdessä huoneessa karvalankamattoa. Paavo teki hyvin nopeasti siitä sisävessansa. Kun silmä vältti, siellä oltiin kyykyllä. Voin kokemuksesta kertoa, että pesulaan on turha koiran pissalla kyllästettyä mattoa lähettää. Se tulee kahta kauheamman hajuisena takaisin. Ei toimi.

Nyt tämä meidän pieni esimurkku on oppinut nostamaan jalkaa pissatessa (taisi siitä teille jo leuhkiakin). Minussa on herännyt pieni toivonkipinä, että olisiko tämä jalan nostamisen tarve niin suuri, omenapuun rungon kutsu sen verran voimakas, että sisälle virtsaamiset jäisivät.

Ehkä minä ja karvalankamattoni kohtaamme jo piankin.. Toivossa on hyvä elää.

terveisin mummo