Mummo on viihtynyt muutamat viimeiset päivät tiiviisti pois kotoa. Miten ihmeessä olemme voineet selvitä Karvakäden kanssa sen ajan täällä kotona ilman ohjeistusta? Nyt nimittäin tuntuu, että neuvoja satelee taas jatkuvalla syötöllä. Tilaamatta ja pyytämättä. Tee näin ja tee noin. Ei, älä, mene, tule.

Voisi kuvitella, että mummoa tässä jo muutaman vuoden katsoneena, olisin tehnyt päätöksen, että muita naisia en todellakaan kaipaa. Mutta aina vaan välillä mieleeni iskeytyy lekan lailla se, millaista olisi, jos iltaisin käpertyisinkin Karvakäden sijaan hemaisevan nartun kainaloon.

En ole koskaan vielä yltänyt seurustelu -vaiheeseen asti. Sitä edeltävää väsytystekniikkaa olen sen sijaan harjoittanut useammankin kerran. Parhaat iskurepliikkini ovat olleet: ”Uskotko ensirakkauteen, vai kävelenkö ohitsesi toistamiseen?”, ”Jos olisti hirvi, olisin hirveen rakastunut?” ja ” Jos kauneus on pala pekonia, nii sinä olet koko emakko”. Eivät ole tehonneet. Lupaavin vastaus, jonka olen lähestymisyrityksiini saanut, on ollut ”ehkä”. Useimmiten vastaus on ollut ”ehdottomasti ei”.

Miksi se on niin vaikeaa, vaikka Paavo on komea, Paavo on lihaksikas (mitä mummoooo?!), Paavo ei piereskele, Paavolla on paljon seuraajia?!

t. Paavo