Voi miten minä riemastuin eilen, kun ovesta astui sisään ihanaakin ihanampi chihuahua-tyttö! Tein kaikki tanssimuuvit hänen edessään, mutta mitä teki tyttö; katsoi minua pitkin nenänvarttaan (joka ei chihuilla kovin pitkä ole), eikä arvostanut esiintymistaitojani lainkaan. Hän oli selkeästi loukkaantunut, että hänen (miten niin hänen?) mummolaansa oli tullut uusi tyyppi (tarkoitti minua). Kuulin, että Hilma on mummon lempityttöjä ja tyttö-raukka taisi pelätä asemansa olevan uhattuna. Hän ei tiedä, että mummon sydämeen mahtuu meitä koiralapsia vaikka miten monta!

Eniten neitiä tuntui kuitenkin ärsyttävän se, kun halusin leikkiä hänen hännällään. Niin me veljien kanssa aina tehtiin, eikä kukaan ottanut siitä nokkiinsa, ei kun kuonoonsa.  No, mutta tämä tyttö ei siis siitä tykännyt, vaikka hänen häntänsä oli kuin tätä leikkiä varten luotu! Paksu ja mehevä! Ei hän minulle mitään pahaa sanonut, mutta katse, jolla hän minua katsoi, ei ollut mikään kaikkein lempein. Ymmärsin ottaa pari askelta taakse päin.

Illan siinä edetessä ymmärsin, että nyt olenkin hieman vakavamielisemmän (en haluaisi sanoa tosikon) neidin kanssa tekemisissä. Häneen ei tehoa veljien kanssa opitut taidot. Mummo sanoi, että me tulemme Hilman kanssa tapaamaan toisiamme usein, sillä Hilma on mummon lapsenlapsi (koira voi hyvinkin olla myös tässä roolissa). Sopii minulle, mutta Hilmalle sanoisin: "Relaa vähän, beibe!"

Mummon%20mussukka.jpg

Hilma näyttää tässä kuvassa minulle kieltä. Tarkoittaakohan se, että hän tykkää minusta kuitenkin vähän..?