syyskuva.jpg

Tyttönen oli eilen mummolassa. Oli mummola-perjantai. Haastoin lapsosen juoksukisaan. Voitin ylivoimaisesti! Jälkeen päin kuulin, että alle metrin mittaisen kanssa juostessa ei mennäkään itse täysillä, vaan mitä käsittämättömintä, tämän pitäisi antaa voittaa sinut! En helskata vie anna! Tyttö tuli maaliin monta sekuntia jälkeeni. Mummo alkoi tälle lepertelemään: ”Voi toista!” Mielestäni pikkasen olisi voinut ajatella myös ensimmäistä.

Leikimme myös piilosta. Löysin tytön ja Karvakäden vaivatta. Sitten oli tyttösen vuoro etsiä minua ja mummoa. Sainko vaikuttaa piilopaikkaan? En tietenkään. Yiritn selvittää mummolle, että selvääkin selvempää on se, miten piilossa olo noin viiden metrin päässä etsijästä on etsijälle huomattavasti iisimpää, kuin ehdottamani paikka 500 metrin päässä. Ei auttanut.

Laskutaidossa pikkuisella taitaa olla vielä vähän puutteita. 20:n laskettaessa meillä olisi ollut edes näennäisesti mahdollisuus löytää järkevä piilo, mutta mitä teki tyttönen? Tuskin oli viittä sekuntia mennyt, kun jo iloisesti kirmasi mieitä etsimään. Nahkamooses-lapsen kanssa piilosta ollessa, leikkiin kuuluu myös sellainen outo seikka, että siinä pitää esittää aidosti yllättynyttä, kun toinen löytää sinut. Vaikka tietysti hän löysi meidät. Koska mummosta näkyi puolet.

t. Paavo