Muistan, kun kohtasimme Paavon kanssa ensimmäistä kertaa. Minä en valinnut Paavoa. Paavo valitsi minut. Päättäväisesti hän taapersi minun luokseni pikkujaloillaan: Tässä minä nyt olen. Vie minut kotiin. Sellainen hän on. Meidän Paavo.

Paavo on päättäväinen kaveri. Välillä mietin, kumpi meistä paremmin tottelee toistaan.. Paavon ei tarvitse tällaista miettiä. Sen verran selvä tämä asia hänelle on. Sillä sellainen hän on. Paavo.  

Jos tulet meille, varaudu siihen, että sinut otetaan vastaan riemusta haukkuen, hyppien ja häntä heiluen. Mikäli tällainen vastaanotto ei sovi sinulle, pahoittelen, emme voi tavata. Sillä näin meillä tervehditään tulijaa. Sellainen hän on. Meidän Paavo.

Kun olet istahtanut sohvallemme, et joudu istumaan siinä koskaan yksin. Paavo pitää siitä huolen. Ja saat poskillesi lukemattoman määrän märkiä pusuja, halusitpa sitä tai et..  Sillä sellainen hän on. Paavo.

Älä ihmettele läikkiä ikkunoissamme. Ne ovat vain märän kirsun painaumia. Paavo on tiiraillut pihalla vierailevia metsän eläimiä. Varsinkin lintuja. Niiden bongailu on hänen lempihommiaan. Sellainen hän on. Meidän Paavo.

Paavo ei halua aina käyttäytyä täydellisesti. Kukapa haluaisi? Kun kutsun Paavoa luokseni, hän ei aina tule. Hänellä on jotain minua tärkeämpää meneillään. Silloin minä odotan, milloin Paavo päättää palata luokseni. Sillä sellainen hän on. Paavo.

Illalla Paavo käpertyy viereeni. Ei siksi, että hänen olisi siinä hyvä olla, vaan siksi, että Paavo tietää minun olevan hyvä olla niin. Sillä sellainen hän on. Meidän Paavo.

terkuin Mummo