Mummo:  Jaa-a, enä 10 päivä ja me maata Espanjan auringos.

Paavo:     Ei helskata! Miksi minulle ei ole kerrottu! Missä minun speedoni ovat?

Paavo:     Ehdinkö vielä saada itseni rantakuntoon? Onko aika brasilialaiseen sokerointiin jo varattu?

Mummo:  Sää et tulekka täl kertta mukka. Mee mennä Karvakäden kans kahdestas.

Paavo:     Mitä ihmettä!?

Vaadin mummolta perusteluja tähän törkeään huomiotta jättämiseen. Ignooraavat yhden perheenjäsenen täysin.. Haluavat kuulemma pitkästä aikaa viettää rauhassa hotellilomaa, valita päivällisravintolansa ilman rajoitetta siitä, salliiko paikka koirat, ajella bussilla ja taksilla kysymättä joka kerta, ottaako kuski minut mukaansa, viettää aikaa koirarannan sijaan ihan nahkamooseksille tarkoitetuilla uimarannoilla ja niin edelleen. Tekosyitä kaikki.

Espanjan auringon sijaan minä, Tyttöjollaonniinsyötävänihanathiukset ja Hilma, jäämme Perämetsän vangiksi. Onneksi eivät sentään yksin minua kotiin jätä. Ja onhan Hilun seura kuitenkin parempaa kuin ei seuraa ollenkaan.. Olen alkanutkin viime aikoina miettiä asennettani Hilmaa kohtaan vähän uudelleen, sillä olisimme voineet menettää hänet viime viikolla. Uuden asenteeni mukaan elävä Hilu on kuitenkin astetta parempi kuin kuollut Hilu.

Mitäkö Hilulle tapahtui? Muistatte varmasti, että olen ollut huolissani siitä, että joskus vielä Hilu ahmii itsensä hengiltä. Niin meinasi käydä, mutta syynä ei ollut tällä kertaa ahminta, vaan yksinkertaisesti nahkamoosesten Hilulle antama ruoka! Hilu sai ruokaa, jota hän on jo pitkään syönyt, mutta nyt tällä kertaa hänelle ostettu ruoka sisälsi jotain karvakorville sopimatonta ainesosaa ja Hilu sairastui. Aika pahastikin. Tyttöjollaonsyötävänihanathiukset vei Hilun lääkäriin sen jälkeen, kun narttu oli jo muutamia päiviä ollut kivulias ja pahoinvoiva. Lääkäri ei löytänyt syytä sairastumiselle. Kipupiikin sai ahteriinsa. Muutamien päivien päästä Hilua alkoi kutista kuin muurahaispesässä olisi ollut. Kun hän oli päivän ja yön raapinut itseään taukoamatta, tajusivat nahkamoosekset laittaa Hilun riisi-kuurille. Jo tokeni. Lehdestä luimme, että kaikille ko. ruokaa syöneille ei näin hyvin käynyt.

   Yhtään en pelkää lääkäriä.. Muuten vain olen kieli keskellä suuta..

 

t. Paavo Oiva Veikko