Boris pakkasi kassinsa ja tuli meille koko viikonlopun kestävään hiljaisuuden retriittiin. Hän kaipasi vetäytymistä arjen hektisyydestä ja missäpä muualla aika olisikaan yhtä pysähtynyttä ja tapahtumaköyhää kuin mummolassa.

Mitä Boris mummolan retriitillään sitten hommailee? Ensin hän nukkuu pitkään ja hartaasti purkaen ilmanpainetta niin kehä- kuin sulkijalihaksensa välistä. Eivät huuda mininahkamoosekset korvan juuressa. Rentouttavaa. Aamutoimien jälkeen hän kaivaa Ikeasta ostetun pandan etutassujensa väliin ja alkaa mussuttaa sitä, kunnes saa kaipaamansa yhteyden universaaliseen harmoniaan. Saavuttaa täydellisen koherenssin tilan.

Tämän meditointi-session jälkeen hän lähteen rentouttaviin hoitoihin. Se tapahtuu joko mummon tai Karvakäden kainalossa. Hoitoihin kuuluu hidas silitys myötäkarvaan ja hoitajan lempeät sanat: ”Boris on semmoinen pikku-mussukka. Niin ihana”, ja tätä mantraa toistellaan lukuisia kertoja, jotta Boris löytäisi sisäisen voimansa. Siinä maatessaan pikkuhiljaa Borikselle avautuu myös elämän syvin tarkoitus. Nautinto.

Hiljaisuuden retriitissä asioiden toistuvuus on keskiössä; meditointi, hoidot, kevyt liikunta, runsas ateria (Boris ei keskimääräisestä retriitti-osallistujapopulaatiosta poiketen vanno kasvisruuan nimeen, vaan lihaa se olla pitää), päiväunet, meditointi, hoidot, kevyt liikunta jne. Meikäpojalle hiljaisuuden retriitti ei sovi. On hyvin ikävä kokemus. Meditoiva tyyppi ei saa saada mitään ilahduttavia päähänpistoja, ei saa ajatella fasaanien tämänhetkistä olinpaikkaa, ei ratkaisuja ilmastokriisiin, ei saa yksinkertaisesti ajatella mitään. Mission impossible minulle.

Hetken päästä tänne residenssiimme saapuu Hilma. Saattaa olla, että henkinen ilmapiiri hivenen muuttuu.. Varsinkin jos narttu astuu sisään lausuen: ”Kerjääkö täällä joku turpaansa?”

t. Paavo