Katsoimme Paavon kanssa eilen yhdessä telkkaria. Sieltä tuli Uskomaton koira -ohjelma. Varsinkin ohjelmassa esiintyvien koirien haukut ja vikinät olivat Paavosta todella koskettavia. Paavo liikuttui niistä niin, että häneltä meinasi kavereita kuunnellessa pariin otteeseenkin päästä itku.

Ohjelmassa kerrottiin teoriasta, jonka mukaan koiran katsekontaktin ansiosta tästä eläinlajista on alun perin tullut ihmisille lemmikki ja kotieläin. Ihmiskunta ei tuolloin tuhansia vuosia sitten vielä oivaltanut genetiikasta tai hormoneista mitään, mutta koiran miellyttävä kosketus ja katse teki siitä ihmiselle verrattoman seuralaisen.

Nykyaikainen tiede on paljastanut meille hormonien merkityksen. Tärkein ihmisen ja koiran suhteeseen vaikuttava hormoni on oksitosiini. Oksitosiini on rakkautta ja sosiaalisia siteitä vahvistava hormoni. Sitä siis tämä minun ja Paavon välille muodostunut sidekin on, hurjaa oksitosiinimyrskyä!

Toisessa tutkimuksessa osoitettiin, että koirilla on stressaavissa tilanteissa merkittävä vaikutus omistajiensa sydämen sykkeeseen ja verenpaineeseen. Tutkimus oli tehty koiran omistaville aviopareille. Osallistujat tekivät erilaisia tehtäviä neljässä eri tilanteessa: ensin yksin, sitten lemmikkinsä kanssa, aviopuolisonsa kanssa sekä viimeiseksi lemmikkinsä + puolisonsa kanssa. Tulokset olivat hyviä uutisia koirille   - ei niinkään puolisoille. Verenpaine ja sydämen syke pysyivät vakaimpina ja normalisoituivat nopeammin silloin, kun omistaja oli lemmikkinsä kanssa (uskon, että Karvakäden mielestä asia olisi ollut tutkimattakin selvää).

Katsokaa nyt tuota yllä olevaa kuvaakin. Onhan tuo Paavon katse aivan hellyttävä! Kyllä häntä silmiin katsoessa pahinkin stressi lievenee ja verenpaine laskee (johtuu se sitten oksitosiinihumalasta tai jostakin muusta).

PS. Paavo osaa istua pyynnöstä!! Ja sitä nyt sitten ihmetellään ja harjoitellaan niin paljon, että Paavo ei välillä enää tiedä, onko hänen nimensä Paavo vai Istu.

t. mummo