I’m back! Ja ihan pikkuisen on huijattu olo! Selvisi, että perämetsän residenssi on ollut viikon tyhjillään.. Minusta haluttiinkin eroon siksi, että pääsivät itse rantalomalle Espanjaan! Eipä kysytty, mihin haluaa Paavo. Niin, mikäpä minä olen sanomaan, mitä minä haluan. Mitä minun asiat muka minulle kuuluu..

Ai, että mitenkä kaupunkilomani sujui? Kiitos kysymästä. Hyvinhän se. Koiraplaneetalla on aina meininkiä! Liekö ollut sattumaa vai osa suurempaa salaliittoa, mutta Boris ja Lulu olivat samaan aikaan samassa paikassa.  Tukka hulmuten esittelin heille pihaa ja lähimaastoja. Ja muita kavereita, joita siellä riitti ihan kiitettävästi.

Mutta valehtelisin jos sanoisin, ettei yhtään ollut mummoa ja Karvakättä ikävä. Viikko on pitkä aika. Sanovat, että koiralla on erilainen ajantaju kuin ihmisillä. Niin on. Tarkempi. Mummo ja Karvakäsi olivat laskujeni mukaan poissa 8 päivää, joka on 192 tuntia, joka on 11520 minuuttia, joka taas on peräti 691200 sekuntia. Täytyy myöntää, että eilen illalla aloin jo olla epätoivoinen. Unohtaneet ovat ainoan poikansa. Eivät muista, mihin ovat jättäneet. Karvakäsi on kelpo mies, mutta muisti hänellä on kuin romuvarasto: tarpeellinen aina alimmaisena..

Vihdoin tänään iltapäivällä kuulin tuttua ääntä.. Onko se Mazda? Onko?? Ääni läheni ja läheni ja kyllä, jippiiii!! Sieltä he saapuivat. Kivi putosi sydämeltäni. Eikä ollut mikään sappikivi, vaan oikein kunnon tiiliskivi! ”Perämetsään ja sassiin” , huusin! Lomalla on kivaa, mutta kyllä kotisohvan kulma on ihan parasta. Siihen minä parkkeerasin, kun kotiin pääsin. Herättäkää vaikka kolmen päivän kuluttua syömään!

t. Paavo, lomalta palannut