Tänään kohteenamme oli kahvila Namia, Liedossa. Namia sijaitsee vanhassa Vilkkimäen meijerissä. Haisiko nurkissa Aurajuusto? 1930-luvulla kyseisessä paikassa valmistettiin nimittäin juurikin tätä juustolajiketta. Voin kertoa teille, että jos olisi pienikin kyseisen tuotteen tuoksahdus hajuepiteelejäni hivellyt, minua ei olisi saanut paikasta pois repimälläkään! Sen verran perso olen Aurajuustolle! Muutaman plus -pisteen kahvila -arviossani tämä paikka saakin jo pelkästään siitä takaumasta, että täällä on joskus haissut!!

Mimmiliini ja pikkuinen lähtivät tällä kertaa mukaamme kahvilaan. Ja luulen tietäväni kyllä miksi. Tyttö alkaa olla siinä iässä, että hänet pitäisi opettaa kerjäämään kahvipöydästä. Ja kuka olisikaan minua parempi opettaja siinä hommassa?

Neuvoin pikkuiselle, että hampaat hajoavat uuteen rapeampaan rakenteeseen, jos sattuu puraisemaan vaikka betonia, kun haukkaa maasta sinne pudonnutta pullan palaa. Tyttö hymyili minulle ja ei helskata!! Ei hampaan hammasta suussa! Taisi tulla meikäpojan neuvot aivan liian myöhään. Mitä lie tyttö syönyt, kun noin kehnosti on päässyt käymään..

Karvakäsi sai munkkia. Minä en. Mummo sanoi, että reiän kohdan saan. Heh, heh. Olipa hyvä vitsi. Mutta kun ei vaan naurata. Mummon sämpylän välissä olevasta kinkusta sain palan. Edistystä viime kertaiseen. Silloinhan sain vain kurkun viipaleen. Mutta en valita, sillä minun asiat olivat kuitenkin huomattavasti paremmin kuin tyttösen oli.. Hän ei saanut mitään, vaikka minun mielestäni hänen kerjäämisensä lähenteli ihan oikeaoppista toimintaa > tarraa kiinni, jos et muuten saa.

Kuka helskata suttasi tytön naaman???

Namian naapurissa sijaitsi Vilkkimäen kahvimuseo. Mummo kuolasi kahvipurkkeja.. Ei saanut.

terkuin Paavo