Lumen sulaessa ovat Perämetsän raitillakin kaikki lady gagat, skeidat, scheisset, jöötit, miksi niitä nyt mieliikin kutsua, tulleet taas esille. Olen lähestulkoon syytön. Sen verran ahkerasti Karvakäsi on anaalistani ilmoille tulleet tuotokseni korjannut. ”Siihen se maatuu”, ajattelee ehkä joku. Maatuu kai, mutta ei maa paskaa siitä paikasta niele. Siinä se on, mihin putoaa, seuraavat pari kuukautta vähintään.

Koiran peräloosista tulee jätöstä ulos suunnilleen puolet siitä mitä on mennyt sisään. Joku isompi yksilö saattaa vedellä kilonkin päivässä pötsiinsä ja se tietää puolen kilon pythonia pientareelle. Ikäväksi asian tekee se, että tunkiessaan tämän jöötin ilmoille, tulee peräsuolesta, tuosta bakteerien paratiisista,  kakan mukana ulos myös erinäinen joukkue erilaisia eliöitä ja olioita; loisia viruksia, bakteereja. Ei mitenkään miellyttäviä seuralaisia.  

Ja mikä sen suurempaa iloa tuottaakaan, kuin koiran paska kengän pohjassa! Eikö vain? Tai onpa niinkin joskus käynyt, että meikäpoika on mennyt niin ajatuksissaan kohti hajun lähdettä, että olen astunut vahingossa läsähtävän läjän päälle. Pursuu mukavasti varpaiden välistä, voin kertoa. Ja ellei tuon ikävän kokemuksen jälkeen tehdä varpaiden tehopuhdistusta, siinä ovatkin tautipesäkkeet levällään olohuoneen matolla!

Koirankakkakeskustelu jatkuu. Se on yhtä varma kevään tulon merkki kuin leskenlehden ponnistus päivänvaloon. Tehdäänkö nyt kuitenkin sellainen päätös, että ei jätetä jätöksiä juuri siihen nahkamoosesten ja karvakorvien kävelyreitille? Ja jos et edelleenkään jaksa / halua poimia lemmikkisi paskaa pois kyläteiltä, niin suosittelen, älä hanki koiraa. Osta kultakala!

t. Paavo