lokakuu%2018.jpg

Olen aavistuksen huolissani. Meidän perheessä on nyt prioriteetit persiillään. Ensimmäiset ennusmerkit tulevasta oli, kun mummo unohti kansainvälisen eläintenpäivän. MINUN PÄIVÄNI!!  Sen jälkeen unohdusten määrä on tuplaantunut ja triplaantunut. Mummo ei varmasti muista edes olevansa aviossa. Karvakäsi yrittää epätoivoisesti ottaa naiseen kontaktia;  ”Huomaa mut, huomaa mut!” Ei huomaa. Ei kuuntele meitä. Ei ruoki meitä. Ei silitä, ei rapsuta. Ei päästä meitä tietokoneelle! Itse istuu tietokoneen ääressä tunnista toiseen. Turha kantaa siihen viereen leluja heiteltäväksi. Ei heitä.

Eli jos olette ihmetelleet, miksi ei Paavolta tule blogi -postauksia, tässä syy. Tietokoneemme on tunnista toiseen varattu. Yömyöhään asti. Nukkumaan mummeli kömpii vähän ennen aamun Turun Sanomien jakelu -auton tuloa. Molempiin herään. Ja voin kertoa teille, että muutosta tähän asiaan ei taida ihan lähiaikoina olla tiedossa. Mummo on nimittäin aloittanut taas uuden kirjan kirjoittamisen. Silloin hän ei näe eikä kuule mitään. Pehva on liimattu penkkiin ja sormet naputtavat maanisesti koneen näppäimistöä. Tuossa hetkessä hänellä ei ole pienintäkään muistikuvaa siitä, että hänellä on tietokoneen lisäksi myös mies ja koira.

Olemme miettineet Karvakäden kanssa, että jospa mummon työpäivän aikana ottaisimme ja lähtisimme vaikka Kanarian saarille. Milloin mummo mahtaisi huomata, että kotoa puuttuu jotain aika oleellisesti sinne kuuluvaa? Karvakäsi veikkasi, että viikon kuluttua. En usko..  Ehkä parin viikon päästä nainen alkaisi ihmetellä, että Paavon kynnet pitäisi leikata, mutta koiraa ei näy missään. Kynsien leikkuu -päivää mummo EI NIMITTÄIN UNOHDA KOSKAAN, vaikka kaikki maailman kiireet kaatuisi hänen päälleen! Se toiminta on hänen päähänpinttymänsä. Se toiminta tehdään joka toinen viikko, vaikka olisi seitsemän kirjan kirjoittamiset kesken!

t. Paavo