Ajelimme naapuripitäjässä. ”Kaasu pohjaan”, huusin mummolle. Tykkään hurjastelusta. Ja ai että meitä molempia, minua ja mummoa, ottaa pattiin, jos edessämme ajaa mopoautollaan joku pahimmassa puberteetissaan oleva nahkamooseksen pentu. Kun tämä keskenkasvuinen jatkaa matkaansa, maksimissaan viittäkymppiä ajellen, ja tien keskiviivaa nuollen, tietysti juuri silloin samaan aikaan vastaan tulee autoja jatkuvana jonona. Se on se Murphyn laki sellainen. 

Ymmärrän kyllä vanhempia, jotka ostavat lapsilleen tämänkaltaisen ajopelin. Saahan sillä ärsyttävät jonnet pois kotinurkista pyörimästä. Perillinen kylille keinolla millä hyvänsä. Ei tarvitse kullanmurun teiniangstia katsella ja kuunnella, miettivät kai isukki ja äitiliini.

Köyhimmät vanhemmat joutuvat keksimään mielikuvituksellisimpia keinoja saadakseen teinit ulos ovesta. Onneksi nykyään on keksitty sähköpotkulaudat. Ja nehän ne vasta menopelejä ovatkin! Niillä kun ei ole määritelty ikärajaa, saa niillä ajaa lapsikin, ja kun lapsen tavoin leikkiin kyllästyy, ne saa jättää mihin huvittaa, vaikka puun oksalle. Pikkasen ylimääräistä haittaa vanhemmille tulee siitä, kun joutuvat aikajoin keskellä yötä viemään jälkikasvuaan päivystykseen paikkailtavaksi. Pentuvapaista hetkistään he ovat kuitenkin valmiita tämän harmin maksamaan.

Mitä mummooooo! Puhun omiani vai?

Joskus minusta tuntuu, että nahkamoosesten ajatustenjuoksussa on jotain kummallista. Mutta koirat ovatkin polveutuneet susista ja ihmiset apinoista. Siinä luultavasti asialle selitys.

t. Paavo