Valitanko minä paljon? Mielestäni en. Mummon mukaan tuon täällä blogissa esiin tuota pessimististä puoltani vähän liikaa. Lukijat saattavat liittää negatiivisen ajattelijan leiman otsaani, sanoo mummo. Pitäisi kuulemma olla positiivisempi. Ja pyh, sanon minä.

Positiivisuus on puppua! Oletteko todella sitä mieltä, että koiran pitäisi ajatella aina vain myötämielisesti ja suopeasti? Olla ainamukaniinhyväntuulinen? No mietitäänpä:  Nyt sattui takajalka irtoamaan, mutta mennäänpä peilin eteen ja hampaat irvessä toistellaan ”Hieno päivä! Olisihan siinä voinut mennä kaksi jalkaa.. Kävipä tuuri!”

Jos ruokakuppi on puolityhjä, se ON puolityhjä!! Melkein tyhjä! Kohta tyhjä! Taas kerran tyhjä! Typötyhjä! Sanokaa siihen mitä sanotte! Ja pessimisti ei pety. Jos aamulla herätessään ajattelee, että taitaa tänäänkin jäädä saamatta se puolikas HK:n Sininen, ja sitten sitä ei saa, niin eipähän ainakaan tule yllätyksenä! Pessimisti on siis vain realisti.

Haluaisinkin opettaa optimisteille ja yltiöpositiivisille hiukan Paavo-asennetta. Antaisin heille ajattelemisen aihetta.. Huomauttaisin muutamista pienistä koiran elämän epäkohdista.. Alkaisi heidänkin maailmansa näyttää vähän erilaiselta. Totuudenmukaisemmalta.

Tälläkin hetkellä minua ottaa päähän sen enempää nyt perustelematta:

1.  Hämähäkkien vähyys (Joo, joo, kesä tulee taas. Älä yritä..)

2.  Petini peitto piti pestä (Ai on nyt puhdas.. Haisee joka tapauksessa huonolta.)

3.  Mummon laktoosi-intoleranssi (Ai ei haittaa. Tulepa yöllä meidän makkariin..)

4.  Sauli Niinistön saamat vauvalahjat (Ei ole minulta pois.. No ei. Mutta eivät ne ole minullekaan..)

5.  Kim Jong-un (Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää? Oletko varma?)

6.  Joulun hitaus (Tulee ajallaan. Niinkö luulet? Ettet nyt vain pettyisi?)

Näiden lisäksi ainakin kymmenen muuta asiaa ketuttaa minua juuri nyt. Mutta olkoon. En kirjoita niitä.. Kun tassukin taas puutuu.

Itse en käyttäisi itsestäni määrettä negatiivinen? Minä olen vain kriittinen. Haluaisin muidenkin tiedostavan ongelmat, omituisuudet ja vinoutumat, joita havaitsen, ja joihin puutun.. Ei minun arjen ongelmiani voi ratkoa pelkällä hilpeydellä: pitää totella, kakata saa vain ulos, Hilma ei leiki kanssani, tonttuja ei näy, oravat menee karkuun, en ole jäniskoira, Karvakäden kenkää ei saa syödä, uusi kaulapanta kiristää ja niin edelleen.. Pitäisikö naurattaa..? Ihan iloonsa tikahtua..?

Ja mitä siitä, jos olenkin erikoistunut kriittiseen (sanokaa vain negatiiviseen) ajattelumalliin ja aion tehdä siitä oman erityisyyteni?  Minä nyt olen sellainen. Marmatan ja jurputan teille jatkossakin niin maan penteleesti. Voitte varautua siihen. Ei sitten tule yllätyksenä. Eikä pettymyksenä.

Pessimisti%20Paavo.jpg

t. Paavo