Nuuska%20Muikkunen.jpg

Luin tänään artikkelin Turun Sanomista. Siinä kerrottiin pariskunnasta, joka on saanut sakkoja, koska he eivät vieneet vanhaa ja heikkokuntoista koiraansa eläinlääkärille hoitoon / lopetettavaksi.  

Koira oli 12-vuotias. Se oli sokeutunut ja kuuro, mutta omistajan mukaan koira pärjäsi vielä tutussa ympäristössä. Tämän vuoden alussa koiran kunto oli heikentynyt. Siihen oli reagoitu. Koiralle oli ostettu vitamiineja, juomista helpottamaan he olivat hankkineet apulaitteen ja ruokailukertoja oli lisätty.

Poliisit lähtivät tarkistamaan koiran kuntoa, kun joku perheen tuttavista oli tehnyt eläinsuojeluilmoituksen. Poliisipartio vei koiran eläinlääkärille, jossa koira lopetettiin. Suunnattoman surun lisäksi pariskunta sai syytteen ja sakkoja. Rakkaus muuttuikin sanaksi rääkkäys..

Pohdimme Karvakäden kanssa, mihin raja rakkauden ja rääkkäämisen välillä voidaan vetää? Mikä on eläimen parhaan ajattelemista? Mikä on ”oikea aika”? Milloin kyse on omistajan heikkoudesta tai kyvyttömyydestä luopua? Rakkaus on sokea. Välttämättä sitä oman lemmikin huonoa kuntoa ei näe samalla lailla kuin ulkopuolinen sen näkee. Sitä ei joko halua nähdä tai sitten heikkeneminen on tapahtunut niin vaivihkaa, että sitä ei siksi havaitse muiden lailla. Ja aina on myös sana ”toivo”. Ehkä huomenna on paremmin (näin ihminen hädissään toimii..)..

Jokainen tervejärkinen ihminen tajuaa, että on armeliasta päästää eläin pois kärsimyksistään. Parempi päivä liian aikaisin, kuin päivä liian myöhään. Yhtäkään koiraa ei kuitenkaan pidä lopettaa vain siksi, että hänelle tulee vanhuuden oireita. Vanhuus väistämättä aiheuttaa myös koirille näön ja kuulon heikkenemistä, motoriikan heikkoutta ja saattaapa heillä muistikin vähän heiketä. Lapsuus, nuoruus, aikuisikä ja vanhuus. Koko elämänkaari. Elämä on samaa kaikille. Yhtä tärkeää.

Lehdissä kerrotaan tapauksista, joissa esim. koiranpentu, joka on pureskellut kaukosäätimen, hakataan paistinpannulla kuoliaaksi.. tai miten täällä Turussa koiraa roikotettiin viiden tunnin ajan parvekkeelta.. tai miten omistaja lähtee kolmeksi viikoksi kaverinsa luo ja hylkää asuntoonsa kaksi koiraa ja niiden pennut.. Nuo edellä mainitut ovat niin selkeitä tapauksia. Eläinrääkkäystä epäilyksettä. Rangaistavia tekoja joka ikinen.

Mutta tuo vanhan koiran tapaus. Ymmärrän tavallaan pariskuntaa (= ymmärrän ja en ymmärrä..). Eläimestä luopuminen on niin vaikeaa. Siinä alkaa etsiä vanhan koiran eleistä ja ilmeistä onnen ja ilon pilkahduksia, elämänhalua, jotka taas antavat syyn siirtää lopettamispäätöstä päivällä, kahdella, viikolla.. Haluaisinkin toivottaa tälle ko. pariskunnalle voimia ja jaksamista suuressa surussa. Joskus rakkauden nimissä teemme tekoja, jotka jälkeen päin ajatellen olisi voinut hoitaa toisin. Paremmin. Armeliaammin.

t. mummo